Outi Pakkanen: Toinen kerros

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Graafikko Anna Laineen kanssa samaan rappuun asumaan muuttaa nuori Vilma Saario, joka väittää kuulevansa ääniä. Vilma ei ole väleissä isänsä ja äitinsä kanssa, vaikka nämä haluaisivat olla tekemisissä hänen kanssaan. Tältä pohjalta lähtee liikkeelle Outi Pakkasen dekkari Toinen kerros.

Tyyliltään ja laadultaan kirja on samanlainen kuin Pakkasen aikaisemmatkin kirjat, teksti on kevyehköä ja kirja nopealukuinen. Jotkut eivät laske näitä oikeiksi dekkareiksi, kun murhat tai muut rikokset eivät selvittelyineen ole pääosassa, vaan usein ennemminkin ihmissuhteet. Minä taas pidän näistä juuri siksi. Plussana myös se, että näitä voi kaltaiseni herkempikin lukija lukea hyvillä mielin, koska kirjat eivät ole raakoja tai ahdistavia kuten monet muut dekkarit nykyään ovat. Pidän myös Helsingistä tapahtumaympäristönä, sillä mukana on tuttuja paikkoja.

Lukiessa kyllästytti jonkin verran se, että ruokia piti kuvailla niin tarkkaan. Kirjan lopussa oli liitteenä erillinen reseptiosio, jossa kerrottiin valmistusohjeet mainittuihin ruokalajeihin. Koska reseptit kerran olivat mukana, kuvailut valmistumisvaiheista olisi voinut jättää pois varsinaisesta tekstistä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

4 kommenttia

  1. Ihmettelen, ettei kukaan ole kommentoinut Outi Pakkasen dekkareita tai jännityskirjoja, kumpaa nimeä niistä nyt sitten haluaa käyttää.
    Pakkanen on kuitenkin kirjoittanut 22 jännityskirjaa aina vuodesta 1973 alkaen. Itse olen lukenut ne kaikki ja pidän Pakkasen tyylistä, koska hän nostaa yleensä esiin myös jonkin yhteiskunnallisen aiheen kuten koulukiusaaminen, työpaikkasaneeraus, verkkojuttelu ja niin, Annan rakkaus ruokaan kirjoissa esiintyvine resepteineen
    Kuten Veerakin tuolla edellä sanoo, nämä ovat kevyehköjä kertaistumalta luettavia jännäreitä, joissa ei porskutella veriroiskeissa, mutta murhien selvittelyyn kuitenkin pääsevät niin graafikko Anna Laine kuin poliisi Tanja Ström. Ehkä pientä tasoeroa on kirjoissa havaittavissa.
    Tuttuuden tunnetta ja mielenkiintoa lisäävät kirjojen tapahtumapaikat Helsingin keskustassa.
    Kannattaa tutustua.

  2. Pakkanen on keksinyt toimivan jutun ja toistaa sitä liiankin uskollisesti. Kun on lukenut yhden, on lukenut muutkin.

  3. Voihan sen noinkin ajatella, samaa itse ajattelen Reijo Mäen kirjoista. Ehkä se ”tuttuus ja turvallisuus”, samat maisemat ja ympäristö, osittain samat henkilöt, ruuanlaitto, koiran ulkoiluttaminen, ja siihen sitten pieni särö, esim murha, viehättääkin – välillä.

  4. Itseäni se samanlaisuus ei ole häirinnyt, kun olen aina pitänyt taukoa ennen kuin luen seuraavan kirjan: siinä välissä ehtii aina unohtua sen verran, ettei tyyli ala häiritsemään. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *