Joseph Conrad: Pimeyden sydän

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Yksi pahamaineisimmista, ellei jopa kaikkein pahamaineisin, eurooppalaisten Afrikasta valtaamista siirtomaista oli Kongon vapaavaltio. Se oli käytännössä suoraan Belgian kuninkaan henkilökohtaisen riiston kohteena kauppayhtiön kautta. Tärkeitä kauppakohteita oli muun muassa norsunluu, jota saalistettiin jo silloisella mittapuulla hyvin kyseenalaisin menetelmin. Kuuluisimpia Kongosta kirjoitettuja kertomuksia on Joseph Conradin pienoisromaani Pimeyden sydän, joka ilmestyi alunperin kolmiosaisena jatkokertomuksena aivan 1800-luvun lopussa.

Teoksen keskeinen elementti on joki – virtaus, lipuminen, ajautuminen. Jokilaivan kapteeniksi pestin ottanut Marlow ajelehtii ikäkululla paatillaan vähitellen Kongoa ylävirtaan kohti myyttiseksi hahmoksi noussutta Kurtzia, kauppa-aseman päällikkönä toimivaa renessanssi-ihmistä, jota alkuasukkaat jumaloivat ja kauppayhtiön silmäätekevät pelkäävät. Mutta jo alusta asti on selvää, että kyse ei ole vain yhdestä ihmisestä, vaan koko ihmisyydestä ja ihmismielen pimeimmistä sopukoista. Katso ihmistä – älä hänen ihonväriään tai alkuperäänsä! Joseph Conrad on vuosikymmeniä aikaansa edellä esittäessään valkoisen miehen pahuuden kaikessa ahneudessaan ja mielipuolisuudessaan. Marlowin laivan edetessä yhä syvemmälle viidakkoon ottaa pimeys hänet valtaansa.

Pimeyden sydämen voi lukea monella tavalla. Yksi tärkeistä teemoista on hulluuden problematiikka. Milloin ihminen on menettänyt järkensä? Kuka sen määrittelee? Mistä hulluudesta pitää rankaista, mikä on hyväksyttävää? Ja miten matka hulluuteen – matka pimeyteen – kuljetaan? Voiko sieltä tulla pois.

Olin lukenut Pimeyden sydämen aiemmin joskus parikymppisenä, mutta silloin se ei tehnyt kummoisempaa vaikutusta – se jätti korkeintaan vähän kuivakkaan fiiliksen. Nyt, kun vuosirenkaita on kertynyt hieman enemmän, oli lukukokemus kokonaan toisenlainen. Tunnelma on voimakas jo matkan alussa, kun Conrad rinnastaa Englantiin saapuneet muinaiset roomalaisvalloittajat 1800-luvun lopun eurooppalaisiin kolonialisteihin. Sumuiselta Thamesin suulta ei lopulta olekaan niin pitkä matka Kongon suistoon kuin karttapallo antaa ymmärtää.

Klassikkoaseman saavuttanut Pimeyden sydän on kestänyt ajan hammasta erittäin hyvin, ja 1960-luvulta peräisin oleva Kristiina Kivivuoren käännös on myös sangen asiallinen. Kirjan sanoma ei ole vanhentunut: kolonialistien tekoja ei sovi unohtaa. Lähes maagisen hypnoottisesta tunnelmastaan Pimeyden sydän saa vielä ison lisäpisteen. Tämä oli yksi vuoden kirjallisia kohokohtiani.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *