Annina Holmberg, Vilja-Tuulia Huotarinen, Karo Hämäläinen ja muut: Pipo silmillä : lastennäytelmiä

Pipo silmillä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjaan Pipo silmillä on koottu lastennäytelmiä, jotka ovat syntyneet kirjailijoille suunnatun kilpailun tuloksena. Monet lapsiryhmät keksivät kyllä itse näytel­miä, mutta aina ei keksiminen onnistu tai siihen ei ole aikaa. Lastennäytelmiä saisi mielestäni julkaista kirjamuodossa enemmänkin.

Näytelmät ovat sisällöltään erilaisia: mukana on eläimiä, kummituksia, kunin­kaallinen hovi ja useampi koulumaailmassa tapahtuva tarina. Kantavina tee­moina ovat erilaisuus, monikulttuurisuus ja suvaitsevaisuus. Näytelmien pi­tuudet vaihtelevat, samoin henkilöiden ja tarvikkeiden määrä. Vaihtelevuu­tensa ansiosta kirjasta luulisi siis löytyvän mille tahansa esiintyjäryhmälle so­piva näytelmä. Tästä tosin puuttuvat jouluaiheiset ja muut vastaavat teema­näytelmät.

Tätä voisi käyttää hyvin koulussa äidinkielen tai muilla oppitunneilla. Myös teatteriryhmille tämä on ihan hyvä näytelmäpaketti. Jokaiseen näytelmään liittyen on mukana myös tehtäviä, joiden kanssa voi pohtia teemaa vähän sy­vemmin ja siten ehkä saada myös syvennettyä roolityötä. On ihan hyvä, että lapset saadaan pohtimaan asioita eikä vain esitetä näytelmiä läpi ajattelemat­ta. Tehtävät lisäävät kirjan sopivuutta koulukäyttöön ja auttavat omalla taval­laan asennekasvatuksessa.

Pipo silmillä sopii parhaiten ala-asteikäisille, mutta osittain se käy ihan hyvin vielä vähän vanhemmillekin. Kokonaisuutena kirja oli hyvä: laatukirjailijat osaavat näköjään kirjoittaa myös hyviä näytelmiä, vaikkei se kenelläkään heistä ole normaali tyylilaji.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...