Kalle Päätalo: Pohjalta ponnistaen

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Iijoki-sarjan 13. osa. 704 s. Vuodet 1944-1945. Kalle 25 vuotta.

  • Kalle mielisairaalassa, pääsee kirvesmiesoppiin

– Terve terve! Olen Kuusiska. Talon emäntä, johon Laina on varannut teille huoneet … Tai perkelettäkö tässä aletaan rääkätä sukunimiä ja teititellään … Minua  haukutaan Alliksi.

Siitä on oksat pois, kun uusi vuokraemäntä esittäytyy. Asumisolot väljenevät: vuodenvaihteessa ’Pappan’ takahuoneesta Laina ja Kalle pääsevät Kuusisen yläkertaan ja anoppi saa oman alkovinsa: enää ei nukuta kolmisin vieri vieressä.

Alakulo ei silti ole hellitäkseen Kallen päivistä. Isä-Hermannilta periytynyt mustasukkaisuus jyllää, kuin myös koti-ikävä selkosiin. Haave Tampereelle asettumisesta on täyttynyt, mutta suurimpaan unelmaan eli kirjoittamisharrastukseen ei tahdo aikaa liietä, sillä päivät kuluvat metsätöissä ja illat kaupan liiterissä klapeja hakkaamassa. Kalle huokaileekin itseironisesti: Jokijärven poika, että hakkaa nyt halkoja Tampereen laitaman metsikössä!

Ilot ovat vähissä eivätkä ne enää pääse valloilleen koko elämän aikana. Niin summaa kirjailija koko elämänsä kulun vielä vanhoilla päivillään. Ilon oli riistänyt muuan nuoruuden aikainen tapahtuma, jossa hän korttikiekerön lumoissa laskea ruiski vetensä tanssijoiden päälle Villinsaaren laella, kaiken kansaan nähden paljasti itsensä. Häpeä ja ilon puute kestää koko elämän ajan.

Tämä tapahtuma sinetöi ’kuljettavakseni iloista köyhän elämän varsitien’.

Muttei tapahtumista eikä kielestä, niin kuin lukijoina hyvin tiedämme.

Lasihelmi soi aivokopassa yhtenään. Mustasukkaisuus, hurja työtahti ja vimmattu kirjoittamishalu vievät yöunet, näännyttävät miehen, ajavat itsemurhayritykseen pillereillä. Kalle löytää itsensä kaltereiden takaa Hatanpäältä ja joutuu parkaisemaan:

Olen mielisairaalassa, hullujenhuoneella!

Alemmaksi ei voi enää vajota.

Eipä olisi uskonut että puolen vuoden päästä sodasta ja taas laitoksessa ollaan. Karvas on pala nieltäväksi taas molemmin puolin: jos haukkoo Kalle henkeään, niin niin haukkoo myös lukija. Että osaa mies tuskansa pukea!

Onneksi se keikka kestää vain kolme vuorokautta.

Taas tuli yksi lisä häpeäluetteloon, jota Kalle Lainalle ja lukijoille kertaa: ”Ensin isää pijettiin Oulun Piirillä ja Pelsonsuolla. Ja me penskat elettiin kunnan leivällä. Sitte kusin Villinsaaressa ihteni tanssikelvottomaksi! Jouvun Oulussa putkaan ja Lahen Hennalassa  piti niellä monta häppeätä.” Vaan ei vieläkään Hennalan häpeitään, kuppaansa ja tippuriansa, tohi Lainalle tarkentaa – meille kyllä, ja ’usseamman’ kerran.

Mutta jo muutaman päivän kuluttua kapuaa valo yläkertaan rakennustyönjohtaja Solun myötä: ylihuomenna rakennushommiin. Parikymmenvuotinen rakentajanura on alkamassa.

  • huppailija
  • päntiönä
  • näläkäviulu
  • tulipiippu
  • heittäyksissään
  • emme
  • suohollaan

hikkaj

SARVilainen - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei oo Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *