Johan Egerkrans: Pohjoismaiset jumalolennot

Pohjoismaiset jumalolennot

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pelottavan näköisiä kasvoja, miekkoja, keihäitä, korppeja, muinaisia asuja sekä tummanpuhuvia sävyjä. Pohjoismaisissa jumalolennoissa teksti ja kuvat puhuvat samaa kieltä. Se esittelee skandinaaviset jumalien suvut, aasat ja vaanit näyttävien kuvien kera.

Kirja perustuu keskiaikaisiin tarinoihin ja teoksiin, joista kuvittajanakin toiminut Johan Egerkrans on koonnut tiivistelmän. Kaksi keskeistä lähdeteosta ovat noin vuonna 1220 ilmestynyt Snorri Sturlusonin Edda ja vielä vanhempi Runo-Edda.

Odin ja muut ovat monille tuttuja lähinnä niminä, mutta tämä teos tuo heidän persoonallisuuttaan esiin. Joka jumalalla on omat erikoispiirteensä ja tehtävänsä. Pienet tarinat niiden takana tuovat hyvää vastapainoa luettelomaisuudelle.

Tarinat ovat täynnä taisteluita, juonittelua ja väkivaltaa. Vähän kuin nykypäivän uutiset, mutta erona kaikella tuntuu olevan enemmän merkitystä Ragnarökin lähestyessä. Myös kirja huipentuu tähän viimeiseen taisteluun, jonka jälkeen syntyi uusi maailma. Tarina jäi elämään.

Joni

Vuodesta 2007 Kirjavinkkeihin kirjoittanut Joni Sundström lukee monipuolisesti. Intohimoinen luonnon tutkiminen ja retkeily ovat elämäntapoja, joten luontokirjat kiinnostavat erityisesti. Kotisivut: Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 321 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...