Lempääläinen Anna lähtee 17-vuotiaana vanhempiensa kuoltua etsimään elantoa Tampereelta. Ollaan 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa, sisällissota on jäänyt taakse, ja Annankin veljistä toinen makaa Lempäälässä joukkohaudassa ja toinen on kadonnut sodan melskeissä. Anna pääsee kuitenkin töihin Valtion rautateille lipunmyyjäksi Tampereen asemalle.
Annan mies Niilo on entinen punakapinallinen, mikä on vielä 1930-luvun alussa raskas taakka. Niinpä kun Annalle ja Niilolle tarjotaan töitä, tilaisuuteen kannattaa tarttua. Annan palkannut Tampereen asemapäällikkö ehdottaa, että Anna ottaisi hoitaakseen Ylä-Karjalassa sijaitsevan Kellomäen aseman. Anna hoitaisi asemaa ja Niilokin saisi töitä ratavartijana, kunhan ei sotkeutuisi mihinkään punikkien politikointeihin.
Niinpä työ laiturivaihteenhoitajana Kellomäellä kutsuu. Siellä tutustutaan myös uutena postinhoitajana aloittavaan Kerttuun, jolla on suuria unelmia tulevaisuutensa suhteen. Aseman ympärillä pyörii myös nuori Veikko, joka on myös kiinnostunut urasta rautateillä – ja ehkä vähän Kertustakin. Vaan kun 1930-luvulla ollaan, horisontissa on jo seuraava sota.
Polttavat raiteet, aseman varjo on historiallista viihdekirjallisuutta. Jossain lukuaikapalveluissa sille on lykätty ”rakkaus”-luokituskin, mutta ei tämä oikeastaan romanttisen viihdekirjallisuuden puolelle putoa, sen verran niukassa on romantiikka, vaikka Annan ja Niilon ihmissuhdetta ruoditaankin. Nämä ovat sodan arpeuttamia, katkeroituneita ihmisiä, joilla on kannettavanaan raskaat taakat, eikä kenelläkään ole kevyttä tai mukavaa. Anna varsinkin on aika raskas ihminen.
En siis suosittelisi romaania romantiikannälkäisille. 1930-luvun ajankuvana se on kuitenkin mielenkiintoinen. Oli kiinnostavaa lukea kuvausta pienen paikkakunnan rautatieaseman toiminnasta, mitä kaikkea rautatieliikenteen pyörittäminen vaati. Jäin jopa kaipaamaan vähän lisää yksityiskohtia, olisi tässä voinut enemmänkin historiallista detaljia ja syvyyttä olla.
Nyt tuntuu, että kirja kaahasi aikamoista vauhtia eteenpäin. Alle 200 sivuun on pakattu vaiheita noin kolmen vuosikymmenen ajalta ja juoni loikkii eteenpäin reipasta tahtia. Kirja on ilmestynyt ensin äänikirjana, mikä varmaan selittää tiiviyttä: tämä lienee äänikirjana mukavan sujuvaa kuunneltavaa. Lukijana jäin kuitenkin kaipaamaan lisää syvyyttä.
Polttavat raiteet, aseman varjo on Jaana Piiran toinen romaani ja aloittaa Kellomäki-sarjan. Toinen osa Kääntyvä vaihde, kirskuvat kiskot jatkaa tarinaa 1950-luvulla. Harkintaan jää, jatkanko sarjaa pidemmälle. Tarina ei jää sillä tavalla kesken, että sarjan parissa jatkamiselle olisi suurempaa paloa, ja Anna ja Niilo jäivät henkilöinä vähän etäisiksi, joten heidän vaiheitaan kohtaan ei myöskään jäänyt suurta uteliaisuutta. Nopeasti etenevän kotimaisen historiallisen viihteen ystäville Kellomäki-sarjaa uskaltaa silti suositella.








