Sammaleinen peikkomuori, bussipysäkillä kiroileva hiisinen, hyttyseksi muuttunut miehennielijä. Sari Matteron lyhyissä novelleissa tulee eteen kaikennäköistä kummallista kulkijaa, tai sitten itse minäkertojassa on jotain hyvin erikoista. Oma suosikkini on ”Ikkunat”, jossa omalaatuisella ja erakkomaisella Matiaksella on hyvin erikoinen suhde asuntonsa ikkunoihin ja niistä avautuviin näkymiin. ”Introvertin painajaisessa” puolestaan nimetön päähenkilö tulee kotiinsa, joka onkin yllättäen täynnä vieraita ja kovin riitaisia ihmisiä.
Keitä nämä ihmiset ovat, ja onko heitä olemassa missään muualla kuin kertojan pään sisällä on kysymys jota lukija voi pohtia. Paljon muitakin kysymyksiä tarinat herättävät, sillä Matteron kertomukset ovat kuin valokuvia tai unia, joissa merkitys syntyy myös siitä, mitä jätetään sanomatta.
Portaikko ja muita hämäria tarinoita on persoonallinen tuttavuus myös siinä mielessä, että itse kokoelma on vain 79 sivua pitkä, ja kun novelleja on 13, niin kunkin yksittäisen tarinan pituus jää vain muutaman sivun mittaiseksi. Lyhyet tarinat toimivat kuitenkin pääsääntöisesti hyvin. Rajattu pituus tekee jo itsessään tarinoista arvoituksellisia, vaikka kirjan loppupuolella muutama tarina sortuukin selittämään hahmoja ja tilannetta lukijalle liikaa.
Portaikko ja muita hämäriä tarinoita on nopeasti luettu, mutta kyllä tästä esikoisteoksesta tuli sellainen olo, että lukisin Matterolta mielellään lisää: Portaikko on juuri sopivan nyrjähtänyt kurkistus kaikennäköisiin hämäriin nurkkiin.





