Zanna Davidson: Pöydässä ei törttöillä, tiikerit!

Pöydässä ei törttöillä, tiikerit

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Yksi kevään uusista lastenkirjoista on Zanna Davidsonin kirjoittama Pöydässä ei törttöillä, tiikerit! Häneltä on aiemmin käännetty muun muassa Mauno ja Muka-Monsterit -kirjasarjaa. Pöydässä ei törttöillä, tiikerit on ensimmäinen osa lastenkirjasarjaa, jonka osat keskittyvät hyvien käytöstapojen ympärille.

On Kati Krokotiilin teekutsut. Tarjolla on paljon erilaisia herkkuja ja kaikki on kutsuttu. Kaikilla on hauskaa, kunnes tiikerit saapuvat paikalle. He eivät yhtään osaa käyttäytyä. Heidän käytöstapansa ovat kertakaikkisen kauheita. He ahmivat herkut ja osa vieraistakin meinaa päätyä tiikereiden suuhun. Sellainen ei ole yhtään sopivaa!

Koska he eivät osaa käyttäytyä, heitä ei kutsuta enää mihinkään. Eivät he kuitenkaan pahaa tarkoittaneet. Toisin sanoen, heidän on tarpeen oppia käytöstavat. Onneksi on olemassa käytöskoulu. Sen käytyään on tiikereiden tilaisuus kutsua muut omaan juhlaansa.

Alison Friendin kuvitustyyli on hauskaa. Hahmot ovat eläväisiä ja kuvat hyvin värikkäitä. Teksti ajoittain singahtelee kuvien mukana luoden dynaamisia kuvia. Tekstin suhde kuvitukseen on tasapainossa ja juoni liikkuu hyvää tahtia.
Ihan pienelle tiikerin suuhun päätyvät juhlavieraat saattavat tehdä sadusta pikkuisen pelottavankin (vaikka suuhun joutuneille ei käykään mitään). Kirjan opetus voi olla hieman alleviivaavaa aikuisten makuun, mutta toiminee nuoremmalle lukijalle hyvin.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 969 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...