Chi Zijian: Puolikuu

Puolikuu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Evenkeistä en ennen Puolikuu-romaania tiennyt mitään. Nyt kun pääsin kuuntelemaan 90-vuotiasta evenkinaista, tiedän jotain. Evenkinainen istuu oman kotansa tulisijan äärellä ja minä luen kirjan omassa kodissani. Niin elävästi ja moniaistisesti evenkinainen pitkää elämäänsä ja heimonsa vaiheita monen sukupolven ajalta muistelee, että kirjaa lukiessa tuntui kuin itsekin olisin istunut saman tulisijan äärellä. Toistamiseen istahdin nuotion ääreen, kun kuuntelin kirjan Hannamaija Nikanderin lukemana. 

Puolikuun kirjoittanut kiinalainen kirjailija Chi Zijian (s. 1964) on syntynyt lähellä romaanin kuvaamia seutuja, Kiinan koillisosissa Ison-Hinganin vuoriston jylhissä maisemissa. Maiseman halkaisee rajajoki Argun, jonka yli evenkit muinoin pakenivat Venäjän sotajoukkojen vainoja.

Puolikuu on Chi Zijianin ensimmäinen suomennettu teos, josta hänelle myönnettiin arvostettu Mao Dun -kirjallisuuspalkinto vuonna 2008. 

Evenkinainen muistelee, millaista elämä poronhoidolla, metsästyksellä ja käsitöillä elävällä paimentolaiskansalla oli. Luonto oli heidän asuinsijoillaan Kiinan vuorilla armotonta ja villieläimet, sudet ja karhut vaarallisia. Runsas­lumisina talvina poroja uhkasi nälkäkuolema tai jokin leviävä kulkutauti. Evenkit eivät taistelleet ankaraa luontoa vastaan vaan elivät täydessä sopu­soinnussa sen kanssa. Luontoa kunnioitettiin, porot olivat jumalan kaltaisia ja ystäviä. 

”Minusta porojen täytyy olla henkien lahja, sillä ilman niitä ei olisi myöskään meitä. Rakastan niitä… jos en saa nähdä poron silmiä, on se kuin en näkisi päivällä aurinkoa tai yöllä tähtiä.”

Kylät muodostuivat muutamista siirrettävissä kodissa asuvista perheistä, jokaisella kylällä oli oma päällikkönsä. Kun porojen ravinto väheni, kodat purettiin, pakattiin vähät tavarat ja lähdettiin porotokan kanssa uusille ravintorikkaille laidunmaille. 

Noille seuduille ei aikoinaan ollut rakennettuja teitä. Kyliin eksyi vain harvoja muita ulkopuolisia kuin venäläiset kulkukauppiaat, joiden kanssa tehtiin vaihto­kauppaa, muun muassa oravannahkoilla saatiin suolaa. Kaupankäynti oli varsinkin venäläisen Rolinskin kanssa reilua, häneen luotettiin ja häneltä ostettiin vaihtokaupalla kaikki tarvittava, harvoin heillä oli puutetta mistään. Kaikki kauppiaat eivät olleet yhtä luotettavia ja evenkejä huiputettiin, kuten tarinan Kundea. Kunde lastasi poron selkään kymmeniä tuohiastioita ja halusi vaihtaa ne hevosiin, mutta sai vain yhden laihan luuskan. Kunde toteaa, että jos olisi vaihtanut astiat hevosiin mongolialaisten kanssa, hän olisi saanut kolme. Venäläiset vartioivat omaa kauppareviiriään ja estivät kaupankäynnin mongolilaisten kanssa. Pettynyt Kunde toteaa, että ne ”venäläiset ovat yksiä susia”. 

Kylän luonnonläheinen ja eristäytynyt maailma järkkyi ensi kerran 1930-luvulla, kun Japani perusti Kiinaan nukkevaltio Mantšukuon ja kylän miehet pakotettiin sotilaskoulutukseen. Siitä alkoi kehityskulku, joka uhkasi lopulta paimentolaisten elämäntapaa ja kulttuuria. Kiinan kehittyminen ja kommu­nistien valtaannousu 1900-luvun jälkimmäisellä puoliskolla muutti evenkien asuinalueita paljon. Metsiä hakattiin, hakkuiden jyly voimistui voimistu­mis­taan, vuoren rinteet pirstottiin uusilla tieverkostoilla, tukkirekat jylläsivät, luonto muuttui, riistan ja poroille sopivat maastot vähenivät. Evenkit eivät puita hakanneet.

”Emme milloinkaan kaada tervettä puuta polttopuuksi. Metsästä löytyy paljon muutakin poltettavaa, kuten puiden pudottamia oksia ja risuja tai puita, joista elämä on paennut salaman iskettyä. Sitten on vielä puita, jotka myrskytuulet ovat kaataneet. Emme toimi kuten nuo vuorille asettuneet kiinalaiset, jotka kaatavat terveitä puita pilkkoakseen ne pieniksi klapeiksi…”

Evenkit pakotettiin osaksi modernia yhteiskuntaa, elämään valtaväestön tavoin kaupungeissa. Niin myös romaanin pienen kylän väestö joutui lähtemään. Kaikki muut paitsi kertoja, viimeisen heimopäällikön vaimo ja kuolleen heimopäällikön pikkuveli Antsâur. Kertoja ei voi muuttaa, koska: 

”En suostu nukkumaan talossa, jossa ei näe tähtiä. Olen syntymästäni asti viettänyt yöni tähtien kanssa. Jos heräisin yöllä ja näkisin sysimustan katon, tulisin hulluksi.

Koko ikänsä hän on elänyt osana luontoa, sitä kunnioittaen. Luonnosta hän on myös parantavat lääkkeensä hakenut.  

”Sairaudet ovat ihmisen rintaan kätketty salainen kukka…Jos mieltäni masentaa, seisahdan hetkeksi tuuleen, niin johan lentävät murheen pilvet sydämestäni. Jos mieleni on kiihtynyt, menen jokirantaan kuuntelemaan veden solinaa, joka palauttaa hetkessä rauhan sydämeeni. Olen elänyt terveenä yhdeksänkymmentä vuotta, ja se jos mikä osoittaa, että olen valinnut lääkärini oikein.” 

Luonnossa hän toivoo myös kuolevansa ja tulevansa haudatuksi puuhun, tuuleen. Perinteen mukaisesti viimeinen leposija rakennettiin riu’uista korkealle oksien varaan. Kertoja toteaa, että hänen tuulihautauksensa saattaa tosin olla vaikeaa, koska neljän keskenään sopivasti sijoittuneen puun löytäminen ei ole metsän hakkaamisen takia helppoa. 

Puolikuun on erinomaiselle suomen kielelle kääntänyt Rauno Sainio suoraan kiinan kielestä. Jälkisanoissa hän toteaa löytäneensä joillekin ilmaisuille vasti­neita saamelaisten kulttuuria käsittelevästä suomenkielisestä kirjal­lisuu­desta ja pystyneensä siten ratkaisemaan joitakin käännöksen ongelma­kohtia. 

Kirjasta saa kiinnostavaa tietoa historiasta, evenkien yhteisöllisestä, luontoa kunnioittavasta elämäntavasta ja heidän uskomuksistaan. Kieli on hyvin kaunista, lyyristä, lumoavaa. 

Lämpimästi suosittelen!

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...