Paul Stenning: Rage Against The Machine : taistelu lavalla

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Populaarimusiikkia käsittelevä kirjallisuus voidaan jakaa karkeasti kahteen eri luokkaan: toiseen kuuluvat ne vakavamieliset muistelmat, joissa keskitytään musiikillisten saavutusten listaamiseen sekä taiteellisen kunnianhimon ylistämiseen. Toinen luokka sisältää humoristisemmat elämäkerrat, joissa ei kaadeta niinkään kulttuurillisia raja-aitoja vaan bändäreitä ja päihteitä. Rage Against The Machinea käsittelevä kirja alkaa protestilaulujen historiikilla, joten on helppo päätellä, että nyt on käsissä Hyvin Vakava Muistelmateos.

Rage Against The Machinen (RATM:n) jäsenten lapsuus tarjosi myöhemmällä iällä paljon aiheita luomistyöhön. Sekä Zack De La Rocha että Tom Morello tunsivat kasvaessaan olevansa ulkopuolisia, ja he joutuivat kohtaamaan rasismia. Lisäksi De La Rochan viikonloppuvisiitit jokseenkin omalaatuisen isän luona tarkoittivat paastoamista, ja Brad Wilkin nuoruutta hankaloitti jatkuva muuttaminen, uskonnolliset ristiriidat ja diabetes. Tom Commerfordin lapsuutta puolestaan varjosti äidin vakava sairaus.

RATM syntyi, ja sen suosio kasvoi nopeasti. Iso levy-yhtiö kiinnostui bändistä, ja väistämättömät syytökset sielun myymisestä alkoivat sinkoilla. Protestibändinkin pitää syödä, ja harva osaa oikeasti nähdä mitään pahaa siinä, ettei RATM kääntänyt selkäänsä Epicille. Kunpa kirjan kirjoittaja Paul Stenningkin olisi jättänyt asian siihen, mutta hän käyttää sivukaupalla tilaa perustellakseen RATM:n päätöstä ja tekee ruotimisellaan lopulta enemmän haittaa kuin RATM itse koskaan. Stenning on RATM:n intohimoinen fani, joka on ottanut syytökset RATM:n tekopyhyydestä henkilökohtaisesti.

Koska kirja keskittyy RATM:n musiikilliseen antiin, bändin jäsenet jäävät etäisiksi. Jossain määrin RATM:n into hyökätä kaikkea mahdollista vastaan muuttuu toisinaan maailmanparantajan saarnaksi. Stenning korostaa bändin tätä puolta pyrkimällä yhdistämään RATM:n jokaiseen mahdolliseen protestoitavaan asiaan. Stenning jakaa RATM:n aatemaailman, ja toisinaan kirja saakin lieviä julistamisen sävyjä. Se on harmi, sillä bändin mahdollinen mielikuvituksellisuus muuttuu huumorintajuttomuudeksi, ja he laulavat meksikolaisten, tiibetiläisten, vasemmistoliberaalien ja kaikkien sorrettujen, riistettyjen ja alistettujen puolesta. Bändin jäsenet ”todella puhuvat asiaa”, toteaa Tom Morello ja solvaa kalja ja hauskanpito -bändejä. Onko se nyt muka sitten reilua?

RATM hajosi lopulta klassisesti taiteellisiin ristiriitoihin. Paul Stenningin hymistelystä huolimatta bändin asenne vaikuttaa kirjan sivuillakin aidolta. RATM hyökkäsi häijysti musiikin keinoin sensuuria, rotusortoa ja kapitalismia sekä Tipper Goren johtamia kukkahattutätejä vastaan. Varsinkaan viimeiseksi mainittua taistoa ei voi arvostaa kylliksi. Kirjan lopussa Stenning käy vielä läpi RATM:n raunioille rakennetun Audioslaven lyhyehköä historiaa ja bändin jäsenten erinäisiä sooloprojekteja. Stenningin kirjan poliittista musiikkia käsittelevä alkujakso on sen verran mielenkiintoinen, että aiheesta olisi voinut kirjoittaa kokonaan oman teoksen.

Paul Stenningin ihaileva tyyli ei varmasti miellytä kaikkia. Sekä RATM:lle että Paul Stenningille ihmisoikeudet ovat lähellä sydäntä, eikä kumpikaan peitä asennettaan kyynisyydellä. Stenningille RATM on sankarien joukko. Kaiken hehkutuksen keskelle kaipaa kuitenkin pientä soraääntä, vähäistä happamuutta ylistyksen joukkoon. Kritiikitön ihailu saa helposti aikaan vastareaktion. Kirjan käännökseen on valitettavasti jäänyt hiomista varsinkin lauserakenteisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *