Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Aatelissukuinen Amélie kokee arvonalennuksen, kun hänet naitetaan porvari Hansille, mutta nopeasti käy ilmi, että se on hänen ongelmistaan pienin. Pariskunta ei sovi toisilleen yhtään: Hans kohtelee vaimoaan ostettuna hyödykkeenä, ja kylmäkiskoinen tieteestä innostunut Amélie ei löydä Hansista älyllistä vertaistaan. Aviomiehen matka Lissaboniin tuo Amélielle hetkellisen mielenrauhan, mutta matkan lopputulos särkee sen lopullisesti. Hansin mukana kotiin palaa Sahara, orjatar ja Hansin halujen kohde. Tarina ei kuitenkaan etene kohti sellaista kolmiodraamaa kuin voisi kuvitella, vaan Amélie ja Sahara alkavat yllättäen löytää toisistaan enemmän sielujensisaruutta kuin vihollisuutta. Saharan myötä Amélien intohimo lintuihin ja lentämiseen saa lopulta yllättäviä sävyjä.
Eteläkorealainen Yudori osoittautuu omaperäiseksi tekijäksi. Kirjan takalieve paljastaa, että häntä kiinnostaa seksityön, kolonisaation ja unohdettujen sekä vaiettujen asioiden historia, ja se näkyy tässä esikoissarjakuvassa selvästi. Naisnäkökulma 1500-luvun Amsterdamissa on Yudorin taustan huomioon ottaen ehkä yllättävä valinta, mutta miljöönä se on uskottavasti rakennettu; kaikesta näkee, että Yudori on oikeasti paneutunut aikakauden tapoihin ja uskomuksiin – myös visuaalisella tasolla. Maailma tuntuu elävältä, eikä vain kauniilta kulissilta tapahtumille, vaikka loppua kohden mennäänkin tapahtumien osalta kohti vaihtoehtohistoriaa.
Tarina ja sen hahmot ovat monessakin mielessä monitulkintaisia. Vaikka sarjakuva on hengeltään hyvinkin feministinen, niin hahmot eivät silti asetu kiltisti hyvä–paha-akselille. Amélie ei ole mikään erityisen sympaattinen päähenkilö, ja kusipäisessä Hansissa on yllättäviä inhimillisyyden pilkahduksia. Sahara on kuitenkin erikoisin tapaus. Hänet nähdään Amélien ja Hansin silmin eksoottisena orientin ihmeenä, merenneidon kaltaisena viettelijättärenä, jota länsimainen ihminen ei voi täysin ymmärtää. Jopa Sahara-nimi on hänelle annettu ja kysymykseksi nousee, kuka hän oikeastaan on näiden oletusten ja mielikuvien alla. Tarinan loppu pistää kysymään onko Sahara todella niin passiivinen objekti kuin ihmiset kuvittelevat vai sittenkin aktiivinen subjekti. Yudori tekee joka tapauksessa mielenkiintoisen päätöksen olla paljastamatta hänen todellista nimeään.
Sarjakuva tuo kovasti mieleen Park Chan-Wookin elokuvan The Handmaiden, joskin aivan yhtä suorasukaista erotiikkaa etsivät joutuvat pettymään. Raging Cloudissa on joka tapauksessa samanlaista dynamiikkaa, lukijan ennakkoluuloilla leikittelyä ja vallankäyttöä, jossa tieto on lopulta tärkeämpää kuin voima. Yudorin kerronta on sen verran omaäänistä, että hänen tulevat sarjakuvansa menevät ilman muuta lukulistalle.
