Niina With: Rahtilaivalla Brasiliaan : vuorotteluvapaalla Etelä-Amerikassa

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Niina With otti töistään vuorotteluvapaata ja lähti noin viideksi kuukaudeksi reppureissaamaan Etelä-Amerikkaan. Menomatkan sinne hän meni rahtilaivalla. Eniten aikaa perillä hän vietti Brasiliassa ja Argentiinassa, mutta kävi myös Boliviassa ja Uruguayssa. Pidin kiinnostavimpina Brasilian karnevaaleista ja Amazonilla käynnistä kertovia osuuksia.

Kirja on kiinnostava ja nojatuolimatkailuun oikein oivallinen kirja, kuten matkakertomukset yleensä muulloinkin ovat. Tämä ei aiheuttanut itselleni välitöntä tarvetta päästä Etelä-Amerikkaan, enemmän innostuin matkaamisesta rahtilaivalla.

Alun perin kirjan tekstit on ilmeisesti lähetetty sähköpostilla tai muuten netin kautta Suomeen tutuille. Se näkyi niiden kirjoitustyylissä ja olisin niiltä osin kaivannut vähän enemmän toimittamista kirjaksi koottaessa.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *