Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki” on yksinäinen ihminen, jota kaikki eivät pidä edes ihmisenä: eteneekin kuin jokin eläin nelinkontin, kontii ja köntii. Kääpiössä ei ole mitään muuta kaunista kuin pitkä uljas tukka, joka kätkee kyttyrän. Sakris rakastaa kirjoja. Halveksii talonpoikia, pöhköjä joilla on vain hartauskirjoja. Peltojaan vain ajattelevat ja suurista asioista pysyvät tietämättöminä. Hänellä on mistä valita: “Rupeaisikohan tässä lukemaan Nietseskeä … vai soittamaan?” Kirjahyllyllä on nimittäin harmonikka, kaksirivinen. Tai ajelisiko parran, kampaisi tukkaansa huomiselle työnhakumatkalle?
Sakris on köyhä, joka räätälöi, remontoi jos joku huolii. Kämppänä on kylmä huone risuilla lämmitettävä, seinällä sentään yksi koristuskin – väripainos Romeo ja Julia. Oma Julia vielä hakusessa.
Siinäpä se ongelma onkin. Onnekseen Sakris oli tavannut vegetaarin ja teosoofin, kuhnetohtorin, miehen joka opasti niin että hän jätti ilkeät paheet iäksi pois: viinat, tupakat ja kaikki semmoiset tyhjänpäiväiset. Sillä tavalla kuulemma selkäpattikin vähitellen sulaa pois.
Kukkelmanhan puhuu hoono soomi, ja on senkin puolesta rampa. Ja rakastunutkin on, vaikkei tiedä vielä kehen! Povarinaisen ennustamaa naista etsiessään Sakris törmää rikkaaseen mieheen, joka ampuu Sakrista jäniksenä. Sakris ihmettelee: – Miksi te tahdotte ammuta kävelijöitä?
Nelma sieltä löytyy ja se onkin sitten elämää, kovin kaukana onnesta ja rauhasta.
“…näki hän kuitenkin Kukkelmanin hirveän ja surkeasti kierostuneen hahmon: sääret, jotka olivat kuten kaksi koukkuun käännettyä talikynttilää … ja toinen jalka vielä sivulle vinossa. Näki hänen kellertävän ja punertavan kyttyränsä: niinkuin mikä pahentunut lihamöhkäle. Nelmaa väristi …”
Pian Nelma karkaa lapsenpäästön jälkeen omille teilleen. Romeon ja Julian kuvan voi repiä. Se siitä rakkaustarinasta.
Yhtä mielenkiintoinen tyyppi on Joel Lehtosen (1881–1934) haitaristikääpiö Rakastuneessa rammassa, Karisto 1922, kuin kitaristikyttyräselkäkääpiö Michel del Castillon Kitarassa. Samaa sukua, samaa kaliiperia – ei sentään kummastakaan Hugon Quasimodo-kellonsoittajaksi Pariisin Notre-Dameen.
Rakastuneen ramman Sakris Kukkelmanin esikuvana on Lehtonen käyttänyt saunansa rakentajaa, kirvesmies Albert Johanssonia. Joten sitä myöten tämä fantasiatarina on tottakin.
Kirjan loppupuolella Kukkelman on enää pelkkä rampa, jonka edestä Joel on kirjoittanut pois rakastuneen. Ja kun elämän pettymys on näin suuri, ja kestämätön, niin on parempi poistua; kirjoittaja kirjoittaa hänet pois – “Näkivät siellä jotain peloittavaa, joka riippui katosta” – ja saman toistaa sitten aikanaan, 1934, omassa elämässään.
Surullista.
Kaikesta huolimatta – kummallista: tätä rampaa kääpiötä, Sakrista, jää ikävä. Ja kun näin on, jotta kaipuun poikanen jää, niin silloinhan voimme sanoa että kirja on hyvä. Onneksi lisää Lehtosia vielä pitkä rivi hyllyssä.