Anna-Mari Kaskinen: Ruohonkorren keveyttä : Sanoja puutarhan vehreydestä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Ruohonkorren keveyttä on kooltaan pieni kirja, joka sisältää Anna-Mari Kaskisen runoja. Kirjan sisältö on samaa tyyliä ja laatua kuin hänen aikaisempikin tuotantonsa.Teemana tällä kertaa ovat luonnon ja puutarhan tapahtumat sekä kevät ja sen eteneminen. Runoissa on oma erityinen tunnelmansa, joka Kaskisen teksteissä yleensä on. Osassa on läsnä hengellisyys vahvemmin kuin toisissa.

Monet runoista ovat näennäisesti kevyitä, mutta kuitenkin sellaisia, että niitä pitää pysähtyä maistelemaan ja pohtimaan. Tämä pitäisi lukea useamman kerran, että pääsisi lähemmäs syvempää merkitystä. Kannen ulkoasu on kirjan sisältöön sopiva: kauniin vihreä ja kasvillisuudella täydennetty.

Kirja sopii kaikille, jotka runoja haluavat lukea, mutta ensisijaisesti luulisin tämän sopivan keski-ikäisten tai sitä vanhempien naisihmisten makuun. Varmaankin tämä olisi myös hyvä valinta lahjaksi kevään tai kesän syntymäpäiväsankareille.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 000 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...