Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olin syvästi vaikuttunut luettuani Olivia Laingin ensimmäisen suomeksi ilmestyneen esseekokoelman Yksinäisten kaupunki (2024). Siinä Laing käsitteli New Yorkia neljän kuvataiteilijan kohtalon kautta. Nyt Teos-kustantamo on kunnostautunut julkaisemalla Laingilta myös toisen kokoelman, ja se on yhtä lailla hyvin nautittava kokonaisuus.
Nyt Laing esittelee lukijalle muun muassa kolme kiinnostavaa kirjailijaa (Kathy Acker, Susan Sontag ja Christopher Isherwood) sekä yhden muusikon (Nina Simone), mutta kaikkien näiden kuvausten edessä ja taustalla kulkee psykiatri Wilhelm Reichin tarina. Reich (1897–1957) oli lähtöisin silloisesta Itävalta-Unkarista, mutta toimi psykoanalyytikkona Saksassa. Sieltä hän lähti maanpakoon ja kuoli vankeudessa Yhdysvalloissa.
Reichin elämä oli kokonaisuudessaan varsin surullinen, ja hän sai vain vähän vastakaikua pseudotieteelliselle orgoniteorialleen, jonka ydin oli kaiken elämänenergian valjastaminen parantamisen käyttöön erityisen orgoniakkumulaattorin välityksellä. Tämä on tietysti sääli, sillä Reichin opin pohjalla oli Laingin sanoin se, että ”ihmisen ruumis kantaa mukanaan hänen tiedostamatonta menneisyyttään, kaikkia niitä asioita, jotka hän yrittää jättää huomiotta tai kieltää.” Wilhelm Reichin ajattelun ytimessä oli seksuaalisuus, mutta melko kapeasti käsitettynä: sen tuli olla heteroseksuaalista ja päättyä orgasmiin.
Reichin näkemykset tekivät kuitenkin jonkin verran vaikutusta esimerkiksi nuoreen Susan Sontagiin, joka joutui kohtaamaan elämänsä aikana useammankin aggressiivisen syöpäsairauden. Sontag uskoi kuitenkin myös perinteiseen lääketieteeseen, toisin kuin Laingin käsittelemä kirjailija Kathy Acker, joka sairastuttuaan rintasyöpään ja käytyään läpi epäonnistuneen leikkauksen kääntyi erinäisten uskomushoitojen puoleen ja kuoli vain 50-vuotiaana.
Kuten sanottu, Reichin kohtalo ei ollut kovinkaan hyvä. Hän päätyi vainoharhaisen psykoosin vallassa Yhdysvaltoihin ja uskoi siellä voivansa hallita säitä kotitekoisella ”pilvenhajottajalla” – tämä englanniksi nimellä ”cloudbuster” kutsuttu laite innoitti muuten laulaja Kate Bushia Cloudbusting-nimiseen kappaleeseen videoineen kaikkineen. Mutta Reichia vihattiin uudessa kotimaassa leppymättä, ja hänen kirjansa poltettiin roviolla; psykiatri itse päätyi vankilaan Pennsylvaniaan ja kuoli yksin sellissään sydänpysähdykseen.
Tämä kirja puhuu mielestäni nimensä mukaisesti ennen muuta ruumiillisuudesta, siitä miten elämän ja aikakausien kerrokset säilyvät yksityisissä ihmisruumiissa. Tästä Reich puhui, tämä kosketti syöpään kuolleita Sontagia ja Ackeria. Laing kirjoittaa oivaltavasti:
Jokainen ihminen kantaa henkilökohtaisia ja aiemmilta sukupolvilta perimiään traumoja ja operoi epätasa-arvoisessa sääntöjen ja lakien kudelmassa, joka muodostuu sen mukaan, millaiseen ruumiiseen hän on syntynyt.
