”Elämäkerrassa Björkenheim kirjoittaa, että runo [Rukous] ’valottaa erästä hänen sielunsa pimeintä syvännettä, hänen murtavaa syyllisyydentunnettaan ja voimakasta itseinhoaan’”; näin Heidi Airaksinen siteeraa Magnus Björkenheimin Kaarlo Sarkia -elämäkertaa. Samoihin aikoihin ilmestyi myös Maunu Niinistön elämäkerta Uuno Kailaasta; muistan, kun luin sen hyvin nuorena, ja olin aika lailla hämmentynyt, kun elämäkerturi mainitsi kohteensa ”kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen anomalian”. Tulin vasta paljon myöhemmin tietoiseksi siitä, mitä nämä anomaliat oikein tarkoittivat.
Mutta tämä käsillä oleva Heidi Airaksisen ja Tiina Tuppuraisen kirja on raikas ja informatiivinen. Se ei sisällä aineksia minkäänlaiseen tirkistelyyn, vaan tarjoaa puolueetonta tietoa sateenkaarikansan historiasta 1800-luvulta alkaen. Tämä historia on suurelta osin melko murheellista, sillä sitä leimaavat erilaiset ennakkoluulot ja silkka vihamielisyys.
Päivi Räsänen tukijoukkoineen varoitti, että parisuhteiden rekisteröinti johtaisi monenlaisiin vitsauksiin, kuten perheiden hajoamiseen ja yhteiskuntajärjestyksen murtumiseen. Jos nyt taivuttaisiin, kyltymättömät homot vaatisivat pian lisää.
Tämänhetkinen trendi on sitten homoseksuaalien liittojen vihkiminen kirkossa; saa nähdä, kuinka pian se tulee toteutumaan.
Salatun rakkauden historia oli hyvin mielenkiintoinen kirja; se tarjosi paljon uutta tietoa, josta osa oli siis hyvinkin murheellista, mutta osa kuvasi sateenkaarikansan voitokasta marssia kohti yleistä tietoisuutta. Kannattaa lukea!