Amity Gaige: Schroder

Schroder

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Eric Kennedy aloittaa kipeän tilityksensä istuessaan tutkintavankeudessa odottamassa oikeuskäsittelyä useampaan syytteeseen. Mihin kaikkiin, se ei ole vielä tiedossa. Mahdollista on, että häntä syytetään ihmisryöstöstä, kidnappauksesta, lapsen heitteillejätöstä sekä väärästä henkilöllisyydestä… Hän kirjoittaa tämän selvityksensä tuodakseen esille kaikki pienetkin vivahteet koko elämästään, jotta kaikki voitaisiin ottaa huomioon asiaa käsiteltäessä.

On vaikeaa aloittaa kertomus siitä, miten Erik Schroderista, Itä-Saksasta lähteneestä pojasta tulikin eräälle kesäleirille hakiessaan Eric Kennedy. Se vain tuntui silloin oikealta ja helpolta, kesäleiri taas oli omalla tavallaan unelma amerikkalaisuudesta ja tilaisuus saada uusia ystäviä sekä luoda itselleen edes hieman omaa mainetta. Kun hän jatkoi elämäänsä Ericinä, hän tapasi myös maailman upeimman tytön. Naisen, jonka kanssa hän avioitui ja jonka kanssa hän sai mahtavan lapsen. Meadow oppi lukemaan jo kolmivuotiaana ja hämmästyttää yhtä edelleen älykkyydellään ja syvälleluotaavilla kysymyksillään.

Kun kaikki alkoi mennä pieleen, Eric ei enää tiennyt mitä tehdä. Onko kyse keski-iän kriisistä vai pureeko menneisyys kantapäitä? Kuin vahingossa viimeinen tapaaminen tyttären kanssa jatkuu pidempään kuin olikaan tarkoitus. Eric mietti erilaisia suunnitelmia, he viettivät varsinaisen road trip -viikon mutta silti hänen mieltään painoi sekä tyttären elämä ja tämän henkilökohtainen onnellisuus että hänen tulevaisuutensa tyttärensä kasvatuksessa ja tämän rinnalla.

Kun viimeinen lyijykynänpätkä alkaa olla kulunut sekä loppu keltaisesta paperilehtiöstä käytetty, on Eric puhdistanut itsensä menneisyyden taakasta. Kyse on enää siitä, kuka on jättänyt ja kenet? Miten lapsuuden ja varhaisnuoruuden kokemukset ovat vaikuttaneet mieheen ja tämän elämään sekä valheisiin. Sillä valheellinen hän on ollut, se on selvää. Hän on valehdellut vaimolleen ja tyttärelleen sekä koko ympäristölleen siitä, kuka hän todella on. Mutta voiko tämä selvittää kaiken? Onko Ericillä kuitenkin vielä hiukan toivoa jäljellä?

Kaunis, kipeän hellä ja herkkä tarina Itä-Saksasta länteen ja lopulta USA:n muuttavasta isästä ja pojasta, jonka äiti jäi kotimaahan. Herkkä mies, joka nimeä muuttamalla ei välttämättä etsinyt itselleen materiaalista hyötyä vaan ainoastaan jonkinlaista merkitystä ja itsetuntoa. Isästä, joka on kokenut sekä elämänsä ylpeimmät että noloimmat hetket pienen tyttärensä silmissä juuri tällä matkalla. Hieno tarina, joka saa usean ehkä miettimään millaisen kuvan on itsestään antanut kulloinkin, tahallaan tai tahattomasti.

Suosittelen – monikerroksinen, psykologinen ja oivaltava romaani.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 320 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...