Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Porilaisen eksentrikon Mika Rätön tuorein teos vinkkaa jo nimellään, että ihan tavanomaisimmilla laduilla ei tällä kertaa tallata. Saint Demokratiuzzon vuorisaarella tapahtuu, kun saaren puutarhaoppilaitoksen akateeminen eliitti ja Aallonmurtajakylän tavallinen rahvas ajautuvat ristiriitoihin.
Puutarhaoppilaitoksen puutarhuri Herman Aleksandria Konstanttius kärsii kihdistä ja on kyllästynyt sortoon. “Ihme jäi kuitenkin kuulumatta, kuten lainalupa liljainkurppaheitukoiden ihmeitä tekeviin kihtiresepteihin, jonka oppilaitoksen arkistotornivastaava oli evännyt häneltä perusteettomana.” Niinpä Herman suuntaa omin luvin arkistoon kirjavarkaisille, mutta sekaantuukin suorastaan vallankumouksellisiin tilanteisiin.
Toisaalla kolme luvatonta neitsyttä, työväenluokan naiset Marja-Liisa, Teresa ja Lucia hiippailevat miestenkylpylässä etsimässä selityksiä kylästä kadonneiden ihmisten mysteeriin. Kyläläiset ovat täysin kyllästyneitä päättäjien petollisuuteen ja siihen, kuinka ihmisiä katoaa “kuin kärpäsiä syyssateella”.
Nämä kaksi tutkintalinjaa risteävät kirjassa lopulta ja valottavat näkymiä Saint Demokratiuzzoon eri puolilta. Kirja on nykyaikaan sijoittuva seikkailukertomus, jossa älypuhelimet vilkkuvat ja toisaalla ollaan kuin antiikissa tai keskiajalla. Toisaalta tarina on vahvasti allegorinen satiiri vallankäyttäjistä ja demokratian petollisuudesta.
Koko komeus on kuorrutettu sellaisella määrällä kieppuvaa kaunopuheisuutta ja itsetarkoituksellista asioiden vaikeaksi tekemistä, että kaikki muu tuntuu paikka paikoin hukkuvan kokeellisen kiemurtelun alle:
Vangitkaa vakoojat! kristallifalsetti halkoi metsästysmajaa ja samassa Kultaiset pojat piirittivät keihäin ruukunsirpaleissa lojuvat salakuuntelijat, joista kookkaampi hämmästeli kepeään aulajazziin intoutunutta älypuhelintaan hätääntyneen tryffelisian viipottaessa ympäri metsästysmajaa alleen laskeneena.
Toki vaikkapa Kuusumun profeetan tuotantoon tutustuneille tässä ei ole mitään erityisen yllättävää: tältähän Mika Rätön pitääkin kuulostaa. Minulle tämä oli ihan hitusen liikaa, jollekulle muulle Se jokin on varmasti se härkäpavunrapiseva “pullistelun ja pullisteluparodian sekä kokeilevan proosan klassikko” joksi kustantaja tätä maalailee.
