Ama tulee äitinsä kanssa rannalle, mutta vaikka päivä on kaunis, mieltä painaa huoli. Koti on jossain kaukana meren takana, ympärillä ihmiset puhuvat vierasta kieltä ja isäkin on joutunut jäämään taakse kotimaahan. Onneksi isän kanssa voi sentään puhua puhelimessa joka päivä.
Uutiset kotimaasta ovat mustia ja harmaita, mutta sen syvemmälle tämä kirja ei mene kodin jättämisen syihin. Aikuislukija osaa varmasti tehdä omat johtopäätöksensä, joista voi sitten lapsen kanssa keskustella tavalla, joka oman lapsen kanssa hyvältä tuntuu.
Rannalla Ama kohtaa sinisilmäisen pojan, joka sanoo ”hei!”, ja sitten ”anteeksi!” ja ”kiitos!” ja näin Ama oppii pikkuhiljaa pieniä, tärkeitä sanoja uudella kielellä, ja rakentaa yhteyttä pojan kanssa. Poika tutustuttaa Aman serkkuihinsa ja pian lapset leikkivät rannalla yhdessä. Rannalle rakentuu simpukankuorin koristeltu kaupunki.
Kesken matkan Ama kuuli äidin nauravan.
– Koti, Ama sanoi, ja hänestä tuntui siltä kuin he viimein olisivat saapuneet tähän kaupunkiin.
Mila Teräksen kirjoittama pienten, tärkeiden sanojen voimaa hienosti kuvaava tarina on mukavan lohdullinen, leppoisa ja liikuttava. Sen tukena on Satu Kettusen upea kuvitus, jonka herkät vesivärein toteutetut ihmishahmot ovat ihastuttavalla tavalla huolettomasti tehtyjä. Lämpimän kesäpäivän tunnelma välittyy sivuilta hyvin. Erinomaista työtä!








