David Nicholls: Sinä päivänä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Emma ja Dexter tapaavat toisensa vuonna 1988. He ovat juuri valmistuneet Edinburghin yliopistosta ja koko elämä tuntuu olevan edessä kuin tarjottimella. Missä he olisivat vuoden päästä? Entä kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Dexter päätyy tv-julkkikseksi ja viettää juhlien ja päihteiden täyttämää elämää. Samalla Emma etsii omaa tietään erilaisten pätkätöiden ja huonojen seurustelusuhteiden keskellä. Vaikka Emman ja Dexterin elämä vuosien myötä loittoneekin pitkiksi ajoiksi toisistaan, heidän välillään säilyy aina side. Sinä päivänä -teos seuraa molempien elämää kahdenkymmenen vuoden ajalta.

Sinä päivänä on kirja aikuistumisesta, nuoruuden haaveista, elämän aiheuttamista pettymyksistä, oman paikkansa etsimisestä ja ihmissuhteista. Kirja on samaan aikaan sekä hauska että surullinen, ja sen päähenkilöt kaikessa paljaudessaan ärsyttäviä, inhimillisiä ja koskettavia. Jollakin tavalla kirjailija on onnistunut saamaan yksien kansien väliin kokonaiset ihmiselämät.

Epäilen että tämä kirja vetoaa erityisesti meihin kolmikymppisiin, sillä itse ainakin tunnistin monia omasta elämästäni tuttuja piirteitä Emman ja Dexterin tarinasta. Vanhemmilta lukijoilta sen sijaan olen saanut kommentteja, ettei kirja ole täysin avautunut heille. Sinä päivänä -kirja on muinaisen Rimakauhua ja rakkautta -sarjan käsikirjoittajan teos, joten jos pidit sarjasta, pidät todennäköisesti kirjastakin. Kirjasta tehty elokuvakin ilmestyi syksyllä 2011, ja vaikka se olikin melko uskollinen kirjan tarinalle, häviää se kirjan lumovoimalle kirkkaasti.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...