Johanna Hulkko: Suojaava kerros ilmaa

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Johanna Hulkko on tullut tunnetuksi ennen muuta geokätkeilyyn liittyvästä Geoetsivät-lastenkirjasarjastaan, jossa on jo kymmenen osaa. Hänen uusin kirjansa, Suojaava kerros ilmaa -romaani, on tarkoitettu vähän vanhemmille lukijoille. Sen päähenkilö Kerttu eli Kepa on mitä ilmeisimmin kolmen-neljäntoista ikäinen. Hänelläkin on eksoottinen harrastus, sillä hän ja hänen reipasotteinen äitinsä ovat postcrossaajia, toisin sanoen he vaihtavat postikortteja toisten innostuneiden kanssa kautta maailman. Nyt tämä porukka on lähtenyt Ahvenanmaalle risteilylle ja vähän pyörimään Maarianhaminassakin. Siellä Kepa tapaa mielenkiintoiselta tuntuvan nuoren miehen, jonka hän ristii mielessään Huuksi. Kun kaikki muut seurueen jäsenet ovat vanhemmanpuoleisia, on selvää, että tämä nuoripari löytää toisensa, ja arasti he alkavat tunnustella yhteistä maaperää.

Ehkä vähän nörttimäiseltä tai sovinnaiselta kuulostava juoni siis? Näin olisikin, jollei Kepassa olisi yhtä tavallisuudesta poikkeavaa piirrettä: hän on aika lailla ylipainoinen, ja tätä ominaisuutta hän pohtii terävästi sekä itsessään että yhteiskunnallisena ilmiönä. Osansa saavat esimerkiksi risteilylaivan seisova pöytä ja vaatteiden löytäminen kirpputorilta.

Jollain tavalla tämä kirja jätti minut kuitenkin vähän hämmennyksen valtaan, eikä oikein puhutellut, mutta olen sitten kai auttamattomasti liian vanha. Tosin oikein hyvät nuortenkirjatkin jaksavat koskettaa vuodesta toiseen. Mutta uskoisin, että paino-ongelmien kanssa taisteleva nuori nainen voisi löytää kirjasta sekä huumoria että vertaistukea.

Tuija

Olen Tuija ja kirjat ovat kuuluneet olennaisesti elämääni jo yli 50 vuoden ajan. Työurakin sijoittui kirjastoihin, joten lapsuuden haave kirjojen ympäröimästä elämästä on toteutunut. Rakastan laatukirjallisuutta, tyttökirjoja ja hyviä dekkareita. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...