Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
“Liikuttuneena painoin sen sydäntäni vastaan. Se saapui minulle kauniina päivänä.”
Aloitettakoon vaikka, hyvin kuvaavasti: noin otti herkkä ja hellä runoilija J. H. Erkko (1849-1906) oopperalaulajatar Aino Acktén lähettämän kuvan vastaan. Kauneus ja taiteellisuus viehättivät, niin kuin tätä ennen jo kymmenien muiden naisten: Lyydia, Iisa, Hanna, Aina, Hilma, Helena, Berthe, Elli, Jenny, Fanny, Olga… viimeisimpänä Thyra.
Silti – poikamieheksi jäi Henrikki. Vaikka kodin kaipuu oli jatkuva, kuten tässäkin kirjeessä Pariisista vuonna 1899:
“Tulo kotimaahan minua peloittaa, kun minulla siellä ei ole kotia ja kun nyt raskas venäläinen shakaalivalta painostaa.”
Ah, niin kaunis, kaunis on ulkoasultaan tämä Marjo Kuulan toimittama Erkon elämäkerta Sydämeen luettavaksi kansineen kaikkine kiiltelevine sivuineen, ettei oikein tohtinut avata, likaisin rasvaisin sormin sivuihin tarttua. Esteettinen elämys jo yksin. Eikä sitten sisältökään niin raflaava kuin vasta Panu Rajalan romaanimaisessa Erkko-elämäkerrassa Runoilijan sydän. Toki kumminkin runoilijan heikkoudet paljastaen. Väitöskirjan Erkon tuotannosta on tehnyt radioääni Martti Jukola.
Orimattilan köyhistä Erkoista jäi Suomen historiaan rikas ja painava painojälki, yhä voimissaan oleva; Eero-velihän oli Hesarin eli Päivälehden perustajista yksi.
Heikki-poika jäi nuorena hevosen reen yliajamaksi, rintakehä murtui ja vaivasi läpi elämän, muutenkin runoilijan terveys oli lähes aina heikko. Erkko ei halunnut jäädä maatöihin, vaan hakeutui Jyväskylän seminaariin, valmistui opettajaksi luokan huonoimpana, eikä olisi halunnut opettajaksi vaan runoilijaksi. Hoiteli kuitenkin opettajan tointa Viipurissa, missä kirjoitteli runoja, perusti kirjaston ja sanomalehden. Sai pari tukevaa mesenaattia taakseen eli liikemiehet Lallukan ja Häklin. Kierteli pitkin Eurooppaa, ja oli Suomen johtava lyyrikko, kotoinen paimenrunoilija.
Mutta.
Puuttui koti, puuttui perhe: vaimo ja lapset. Koti tai talo, Erkkola, rakentui lopulta muutama vuosi ennen kuolemaa Tuusulan rantatien varteen liki Aleksis Kiven kuolinmökkiä, mutta – se rakkaus, se ei löytynyt, täyttynyt milloinkaan.
“Pesä oli valmis, mutta lintu lensi pois.”
Meille jäi monta tuttua runoa luettaviksi ja laulettaviksi: Hämäläisen laulu, Merikannon säveltämät Muistellessa, Kullanmurunen, Merelle ja paljon paljon muita. Tämmöinenkin suorasanaisempi.
Tässä kirja, josta selviää J. H. Erkon elämäntyön arvo: runoa, draamaa, politiikkaa suomalaisuuden hyväksi.