Neil Patrick Harris: Taikajengi

Taikajengi

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Huijarienonsa rikolliseen elämään kyllästyvä nuori Carter karkaa junan kyydissä kohti uutta elämää, mitä tahansa uutta, vailla tietoa tulevasta. Hän päätyy Ihmelähteiden kaupunkiin, jossa B. B. Bosson isännöimä tivoli hämmästyttää kaupunkilaisia illasta toiseen. Carter, joka on enonsa kyydissä nähnyt yhtä ja toista, huomaa nopeasti, että Bosson klovniklaanin jauhot eivät aivan puhtaita ole. Mutta kuinka yksi lapsi voisi tehdä tyhjiksi kokonaisen rikolliskoplan aikeet?

Onneksi Carter ei olekaan ihan yksin. Hänet – yksinäisen, kodittoman – ottaa siipiensä suojaan kaupungissa taikavälinekauppaa pitävä ystävällinen herra Vernon, jonka tytär Leila harjoittelee kahlekuningattareksi. Leilan ystävät, aina moitteettomaan smokkiin pukeutuva Theo ja pyörätuolilla liikkuva pisteliäs Ridley, hyväksyvät Carterin vähitellen porukkaan mukaan. Syntyy Taikajengi, nuorten taikureiden liittouma, jonka ensimmäinen iso tehtävä on pelastaa kaupunkilaisten omaisuus Bosson porukan näpeistä.

Neil Patrick Harrisin Taikajengi aloittaa neliosaisen lasten- ja nuortenromaanisarjan, jossa magian maailmassa eteenpin pyrkivät nuoret törmäävät jännittäviin seikkailuihin. Kantavina teemoina Taikajengissä on ystävyys, luottamuksen rakentaminen ja itseluottamus. Omalaatuisena piirteenä kirjassa on myös ohjeita ihan oikeiden silmänkääntötemppujen tekemiseen. Ohjeet ovat yksinkertaisia, samoin temput, mutta niiden treenaaminen esityskuntoon vie kyllä aikaa, kuten Harris moneen kertaan muistuttaa. Toinen jännittävä erityiselementti on monenlaiset nokkelat kätköt, joita kirjasta löytyy useita. Salakirjoituksia on lukijalle ratkottavana ainakin paria eri lajia.

Taikajengi on hyvää viihdettä seikkailunnälkäiselle lukijalle noin 10-vuotiaasta ylöspäin. Sen verran vahva avaus sarjalle tämä oli, että eivätköhän loputkin sarjan seikkailut luetuiksi meidän perheessämme tule.

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 294 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...