Torgny Lindgren: Taiteilija Klingsor

Osta kirja itsellesi

Klingsor oli suuri taidemaalari, joka ehti pitää eläessään vain yhden näyttelyn, senkin ruotsalaisella syrjäseudulla, ja oikeastaan vaimonsa pakottamana. Klingsor sai ilmestyksen taiteeseen nuorena löytäessään kannon päästä vinon juomalasin. Sittemmin hän opiskeli kirjeopistossa, ja myöhemmin kävi kuljeskelemassa pariisilaisten kuvataideakatemioiden ovensuissa.

Lukija voi hyvinkin olla sitä mieltä että kertomus taidemaalari Klingsorista etenee aivan liian hitaasti. Tämä ei merkitse sitä ettei sen oikeastaan pitäisi sujua vieläkin verkkaisemmin: taiteilija oli varovaisimpia ja pidättyvimpiä ihmisiä mitä olemme tavanneet.

No, Torgny Lindgrenillä ei tosiaankaan ollut kiire kirjoittaessaan kaunista romaaniaan Klingsorista. Teksti on hurmaavaa: viistosti humoristista, omaperäistä tarinointia, jossa kaikkea leimaa syvä lämpö ja viisaus. Ruotsalaiskirjailijan viimeiseksi romaaniksi jäänyt Taiteilija Klingsor on huippulaatua alusta loppuun.

Torgny Lindgrenin tarinassa on aina tilaa maanläheisille detaljeille. Niinpä kertoessaan, kuinka Klingsorin puoliso päätyi pappisperheen kasvattilapseksi Lindgren ehättää myös samassa kappaleessa todeta, että vanhemmat – vaikka nyt hukkuivatkin kalareissulla – yleensä suolasivat ja savustivat saaliinsa, eivätkä he nyt pelkkää siikaa saaneet. Lindgrenin kertomuksen rytmi on vangitseva. Taiteilija Klingsor on hyvän mielen kirja.

Viimeisen puolen vuoden aikana Torgny Lindgren on noussut vaivihkaa lempikirjailijoideni joukkoon. Taiteilija Klingsor kannattaa lukea!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää jalkapallosta, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.