Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joseph Adelaide on juuri saapunut Ranskan Provencen pikkukylään. On vuosi 1920. Useita kuukausia aiemmin hän on kirjoittanut kuuluisalle taidemaalari Edouard Tartuffelle, ja pyytänyt saada tulla tekemään lehtijutun Tartuffesta. Joseph oli jo varma, ettei erakkona tunnettu taiteilija ota häntä vastaan, mutta vihdoin hän sai kirjeen, jossa ei ollut muuta tekstiä kuin sana ”tulkaa”.
Nyt hän astelee oliivitarhan läpi kulkevaa kärrypolkua pitkin, ja näkee ison haaleankeltaisista kivistä rakennetun maalaistalon. Ketään ei näy, eikä kukaan tule avaamaan, kun hän kolkuttaa oveen. Hän kiertää talon, ja näkee terassin. Siellä rottinkituolilla istuu vanha mies, jonka toinen silmä on valkoinen, mutta toinen katsoo terävästi. Hän on Tartuffe, joka ei pidä häiriöstä. Joseph selittää saaneensa kutsun tulla kirjoittamaan lehtijuttua taiteilijasta. Silloin mies alkaa huutaa: ”Sylvette! Ei käy laatuun, että ventovieraita miehiä tulee tänne tiistaina! Minua ei saa häiritä, kun maalaan!”
Josephin kutsun onkin kirjoittanut Sylvette ”Ettie” Tartuffe, Edouardin siskon tyttö. Ettie huolehtii enonsa kirjeenvaihdosta, kodinhoidosta, ruokahuollosta, ja kaikesta palvelusta, mitä Edouard vain keksii pyytää. Pian Josephkin huomaa, ettei Edouard pärjäisi ilman Ettietä.
Ettie on 27-vuotias. Hän oli vain seitsemän, kun hänen äitinsä kyllästyi elämään maalla, ja lähti jonkun miehen mukana maailmalle. Hän lupasi Ettielle tulla hakemaan tämän luokseen. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Ettien äiti kuoli, ja toimitettiin kotikylään haudattavaksi. Ettiestä tuli piika enolleen vain 7-vuotiaana.
Ettie on tottunut hoitamaan kotia ja palvelemaan enoaan puhumatta. Hän liukuu kuin varjo pitkin hiljaista taloa, jollainen Edouardin kodin pitää olla, että hän voi maalata.
Ettie saa enonsa kuitenkin suostuteltua siihen, että Joseph saa jäädä taloon seuraamaan taiteilijan työskentelyä ja kirjoittamaan siitä. Häntä vannotetaan olemaan hiljaa ja katsomaan, mihinkään kysymyksiin hän ei tule saamaan vastauksia. Mutta he sopivat, että Joseph saa olla talossa ja kirjoittaa niin kauan, kunnes taiteilijan parhaillaan työstämä taulu on valmis.
Joseph istuu ja kirjoittaa kaiken näkemänsä ylös, tekee jutun, jonka lähettää Lontooseen Inkling-lehteen. Kun Lontoosta saapuu galleristi ostamaan valmiita tauluja, hän kertoo samalla, että tauluista on saatu lehtijutun ansiosta parempi hinta kuin aiemmin, ja Joseph saa oleskelulleen lisäaikaa, kunhan vain kirjoittaa Edouardista ja hänen taiteestaan.
Joseph saa kesän aikana hiljaisen Ettien avautumaan elämästään enonsa luona. Ettie ei ole koskaan käynyt naapurikylää kauempana, eikä hän tiedä elämästä muualla mitään. Josephin kanssa keskusteltuaan hänelle myös paljastuu asioita, joista hänelle on valehdeltu. Hänen sisäinen palonsa pois maalta vahvistuu, ja hän kertoo asioistaan Josephille.
Provencen polttava valo on Lucy Steedsin esikoisromaani, jonka käännösoikeudet on myyty yli 20 kielelle, ja kirjaa on myyty yksin Britanniassa yli 150 000 kappaletta. Kirja on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoehdokkuuksia.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat yhden maalaistalon ympärille, ja tarina kertoo pääasiassa vain kolmesta ihmisestä, mutta kerronta on niin elävää, että tuntee melkein olevansa osana outoja tapahtumia. Taiteen luomista kuvaillaan väreineen ja siveltimineen tarkasti. Päivänkakkarapellon voi nähdä silmissään. Ruokapöydän kattaus eri värisillä ruuilla ja hedelmillä herättää myös lukijan aistit.
Tarina on hieno kuvaus Ettien itsenäistymisestä ja noususta taidemaailman arvostamaksi taiteilijaksi. Tähän päädytään dramaattisten tapahtumien kautta, joiden kuvaus on yhtä jännittävää kuin värien kuvaus on aistit herättävää. Tarinan hahmoilla on jokaisella oma paikkansa: Edouard on narsistinen taidemaalari, Ettie on alistettu, sisimmässään kapinoiva ja kostoa hautova ristiriitainen persoona, Joseph puolestaan on totuuden ääni, joka joutuu miettimään asioiden oikeudenmukaisuutta.
Jännitteet kolmikon välillä kiristyvät Ettien vaatiessa oman paikkansa maailmasta. Kirjan loppuratkaisu on tunteita herättävän voimakas.
