Michael Connelly: Täyskäännös

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Harry Boschin velipuoli, puolustusasianajaja Michey Haller, ei olisi aikai­semmin voinut uskoa tätä itsestään. Hänet ylipuhutaan vaihtamaan puolta ja ryhtymään syyttäjäksi. 24 vuotta sitten lapsenmurhasta tuomittu Jessup vapautetaan dna-todisteiden takia ja Haller on täysin vakuuttunut tämän syyllisyydestä. Hän suostuukin syyttäjäksi vain, jos saa Boschin rikostutkijaksi ja avukseen entisen vaimonsa.

Kohta he kaikki huomaavat joutuneensa keskelle poliittista vehkeilyä. Kuuluisa puolustusasianajaja riepottelee heitä mennen tullen ja media on manipuloitu täysin syyttömäksi todistetun Jessupin puolustajaksi. Jessup esiintyy vääryyttä kärsineenä osapuolena, elää rauhallisesti sekä vakuuttaa syyttö­myyttään. Hän on takuita vasten vapaana ja poseeraa päivittäin lehdille sekä antaa vetoavia, sydämeenkäyviä, yksinkertaisia lausuntoja.

Bosch jäljittää kadoksissa olevaa silminnäkijää, jonka lausunto aikanaan saattoi Jessupin vankilaan. Lisäksi hän seuraa tämän öisiä toimia. Niitä onkin syytä kavahtaa, sillä nämä puuhat ovat huolestuttavia. Murhat ovat vasta alkamassa!

Trilleri alkaa ehkä hieman tavanomaisena, mutta tahti muuttuu nopeasti ja Bosch joutuu hankalien tilanteiden eteen. Niin hankalien, että hänen on jopa järjestettävä lapsensa turvallisempiin oloihin. Jessup ei kaihda mitään eikä ketään, vaikka hän päivänvalossa ja julkisuudessa esiintyykin hallitusti. Kirja kuljettaa lukijan läpi hektisten tapahtumien, jossa todisteet äkkiä näyttävätkin aivan toiselta kuin vuosikymmenien takaisessa oikeudenkäynnissä. Mutta mitä todisteet lopulta osoittavatkaan? Onko Jessup syyllinen lapsenmurhaan ja ehkä muihinkin murhiin? Bosch joutuu jälleen liemeen ja valitettavasti siihen sekaantuvat myös hänen velipuolensa ja muut läheiset.

Täyskäännös on Michael Connellyltä ehkä parhain trilleri tähän mennessä. Hyytävää kerrontaa siitä, miten poliittiset näkökulmat saattavat voittaa jopa murhaajan pitämisen vangittuna. Loppu on jälleen yllättävä, mutta looginen. Suosittelen trillerien ystäville, monesta yhtä aikaa meneillään olevasta kierosta pelistä sekä epätavallisista ratkaisuista pitäville. Jännitys pitää hyvin otteessaan ja saa lukijankin tekemään ehkä vääriä johtopäätöksiä joistakin asioista. Melkoisen toimivaa jännitystä.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...