Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jos pidät pyöräilystä ja pitkistä retkistä, miltä tuntuisi ajatus sellaisesta pyöräretkestä ulkomaille, että määränpäähän pääsee vasta monen vuosikymmenen jälkeen?
James Baileyn Tie luoksesi on kirja muistoista ja unelmista, elämänvaiheista ja elämän pienistä arvoituksista, jotka onneksi ratkeavat parhain päin, kuten lajityyppiin kuuluu.
Simon pyörittää pientä majataloa Dorsetissa Englannissa yhdessä häitään suunnittelevan tyttärensä Annan kanssa. Hän on jäänyt leskeksi ja yrittää kovasti tehdä kaiken oikein vaaliakseen rakkaan vaimonsa muistoa ja toiveita. Puuhaa riittää, varsinkin kun tytär sulhasineen sattuu olemaan viikonloppureissussa.
Hoida tämä ja tuo asia, täytä tehtävälista, tarjoile voileivät, tarkista sähköposti – mitä ihmettä. Opiskeluaikainen ystävä ja kämppis kuollut. Tervetuloa muistotilaisuuteen.
Ennen muistotilaisuuttakin opiskeluvuosien muistot tulvivat mieleen. Miten niin elävä ja vahva ystävyys saattoikin aikuisuuden jälkeen katketa? Mikseivät he pitäneet yhteyttä? Millaista elämää ystävä aikuisena eli?
Silloin-luvut rytmittävät tarinaa ja taustoittavat päätöstä, joka Simonin muistoista versoo. Simonilla oli koulun kautta kirjeystävä Ranskassa, ihastuttava tyttö Sylvie. Kaverukset päättävät pyöräillä Ranskaan tapaamaan häntä. Ehkä Simon näkee vihdoin sen levykaupan, josta Sylvie usein kertoo kirjeissään.
Elämän juonenkäänteet tulevat väliin, eivätkä nuoret tapaa. Osoitteessa asuu joku ihan muu, jonka jutuista ja huitomisesta ei saa tolkkua. Talo on varmasti oikea, mikään muu ei tunnu olevan.
Simonilla on sometili vain, jotta hän näkee tyttärensä päivitykset ja kuvat. Anna puolestaan on sen käytössä oikea virtuoosi ja keksii selvittää muutamalla klikkauksella, olisiko kirjekaveri vielä tavoitettavissa.
Lähettäjä: Sylvie, Vastaanottaja: Simon
Simon. Tietysti minä muistan sinut. On todellinen yllätys mutta iloinen sellainen kuulla sinusta kaikkien näiden vuosien jälkeen. Pahoittelen, että vastaamisessa kesti. En käytä Facebookia usein. Poikani perustivat minulle tilin, mutta en oikein ymmärrä, miten tämä toimii. Mitä me tekisimme ilman lapsiamme?
Siitä on niin pitkä aika. En oikein tiedä, mistä aloittaisin. Mutta kyllä, on vaikea uskoa, että on kulunut neljäkymmentäneljä vuotta. Voi luoja. Tuli äkkiä kovin vanha olo. Asun edelleen Bordeauxissa, nykyään kahdestaan Jacquesin kanssa. Mainitsit tyttäresi. Minkä ikäinen hän on? Minulla on kaksi poikaa, Romain (32) ja Nicolas (29). Minulla on jopa pojanpoika Leo, joka täytti juuri kolme. Tätä kirjoittaessani tunnen itseni entistäkin vanhemmaksi. Mitä sinä puuhailet?
Kummallista kyllä mietin sinua hiljattain, kun kuulin radiosta T. Rexiä ja sinä tulit mieleen. Hauskaa, että olet säilyttänyt kirjeemme! Miksi päätit kaivaa ne esiin?
Et ilmeisesti ole vieläkään opetellut ranskaa. Bises, Sylvie.
Poikakolmikosta on jäljellä kaksi miestä. He päättävät matkustaa Ranskaan viemään osan ystävänsä tuhkasta kauniiseen paikkaan, ja mennä samalla vihdoin tapaamaan Sylvietä. Totta kai pyöräillään niin kuin silloinkin. Eikä tällä kertaa toisteta ensimmäisen reissun mokia, eihän?
Tytär sulhasineen on oudon kireä, muttei vastaa isän huolestuneisiin yrityksiin ottaa puheeksi se, mikä tätä vaivaa. Pyöräretkisuunnitelmat etenevät, kun isä ystävineen selviytyy hengissä spinning-tunnista. Ja Sylvienkin Simon saa vihdoin tavata kasvotusten.
Tosin aikaa on vain tunti, koska Anna oli soittanut aamulla ja itkenyt jotain peruuntumisesta. Rakastava isä tahtoo heti palata tyttärensä tueksi. Eikö häitä tulekaan? Oma romanssi saa väistyä, tyttären tukena oleminen on paljon tärkeämpää.
On valoisa ja lämmin kesäilta; leppeä tuulenvire puhaltaa mereltä, ja koko päivän paistanut aurinko alkaa hitaasti painua mailleen. Majatalo ja puutarha eivät voisi näyttää kauniimmilta, kun ne on koristeltu ullakolta löytyneillä vanhoilla ketjuvaloilla. Päivä ei kenties mennyt täysin suunnitelmien mukaan, mutta kaikki merkittävä meni.
Ja arvaa, kuka myös tuli häävieraaksi.
