Timo Sandberg: Tilinteko

Osta kirja itsellesi

Timo Sandbergin edellinen jännitysromaani Murhakuja sijoittui 1930-luvun levottomiin vuosiin. Nyt on aikaa kulunut, ja ollaan vuodessa 1939. Levottomuus ei ole väistynyt, se on vain toisenlaista: pelätään sotaa suuren naapurimaan kanssa. Tulevat ylimääräiset harjoitukset ja asekuntoisia miehiä kutsutaan sotaan. Se herättääkin kirjan vanhoissa tutuissa henkilöissä ristiriitaisia tunteita: Ismo Torni, ehkä lähimpänä sosiaalidemokratiaa oleva nuori mies, pohtii pahaenteisten uutisten keskellä:

”Hän oli uskonut pitkään hyvää Neuvostoliitosta ja selitellyt sen epäkohtia uuden yhteiskunnan kasvukivuilla. Mutta vähitellen kanta oli muuttunut. Oli pakko uskoa paluumuuttajien kertomuksia siitä, että maassa vallitsi viha ja väkivalta. Jopa uutta yhteiskuntaa rakentamaan menneitä ihmisiä oli vangittu ja tapettu.”

Ismo valitsee oman kansakunnan yhtenäisyyden nimissä aseisiin tarttumisen ja lähtee rintamalle, hänen puolisonsa Silja ryhtyy ilmavalvontalotaksi. Sen sijaan ystävä Anton Rimminen päättää toisin; hän ei halua uskoa, että suuri Neuvostoliitto haluaa lopultakaan pahaa Suomelle, eikä hän ryhdy sotimaan vaan pakenee maan alle eli kansanomaisesti sanottuna käpykaartiin. Helppoa ei ole sekään, majapaikat ovat toinen toistaan epämiellyttävämpiä ja kiinni jäämisen riski kasvaa koko ajan. Tuntuu kuitenkin herttaiselta, että kidekoneen kuuntelun ohessa tämä kommunisti-Anton lukee lohdukseen Saima Harmajan runoja!

Samaan aikaan Lahdessa tapahtuu kolme outoa murhaa, joita Otso Kekki yrittää tutkia, vaikka Valpon miehet koettavat saada poliiseja etsimään turvasäilöön pantavia. Kaikkiin kuolemantapauksiin tuntuu tavalla tai toisella liittyvän huumausaineiden käyttö; morfiinia ja etenkin heroiinia on melko helposti saatavilla. Mutta lopulta Valpon miesten mielivalta tuntuu tulevan jo liian lähelle, kun sen kohteeksi joutuu Otson avovaimo, yhä Popovan nimeä kantava Vera.

Kuten olen aiemminkin maininnut Sandbergin historiallisten jännitysromaanien yhteydessä, on kirjailija varmastikin tehnyt hurjan määrän taustatyötä, jota lukija ei välttämättä osa arvostaa vaan ottaa itsestään selvänä. Samoin on Tilinteon kohdalla. Mukana on runsaasti romaania ajankohtaansa sitovia yksityiskohtia, jotka tekevät lukemisesta mielenkiintoista. En ole ollenkaan kylliksi historiaa tunteva voidakseni arvioida, ovatko ne oikeellisia; ainoastaan ihan alussa arvelin, että Kansainvälistä laulettiin Työväen marssin sanoilla. Mutta viis siitä, jälleen kerran Sandbergin kirja oli mieluista luettavaa synkästä aiheestaan huolimatta, ja jatkoa odottaa tällekin sarjalle.

Tuija

Olen Tuija ja olen suhtautunut intohimoisesti kirjoihin ja lukemiseen jo yli 50 vuoden ajan. Myös työni on kirjojen parissa puurtamista, sillä toimin tietopalveluneuvojana Tampereen yliopiston kirjastossa. Luen mieluiten kaikkea laatukirjallisuutta dekkareita ja tyttökirjoja unohtamatta. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.