Benji Davies: Toivo ja mummon lintu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Toivo ihastuttaa taas! Jo kolmannen kerran pääsemme katsomaan, mitä Benji Daviesin luomalle, meren rannalla isänsä ja kuuden kissan kanssa elelevälle Toivo-pojalle kuuluu.

Tällä kertaa Toivo matkustaa mummolaan, pienelle tuuliselle luodolle, jossa mummo asustelee, yksin, seuranaan vain tuulessa tulevat ja menevät linnut. Koska mummo on vähän outo – hän esimerkiksi pitää hampaitaan vesilasissa – ja hyvin puuhakas, hän ei oikein ehdi leikkiä Toivon kanssa, Toivo lähtee laskuveden aikana salaa ulos. Seuraa pienimuotoinen seikkailu, jonka päähenkilöhahmoina ovat retkelle lähtenyt Toivo, pieni heikko lintu sekä urhea mummo. Kaikki päättyy tietysti hyvin ja vielä lähtökohtaansakin paremmin; hieman yksinäinen mummokin saa uuden ystävän.

Sympaattiset Toivo-kirjat kuuluvat ehdottomiin lastenkirjasuosikkeihini. Kuvittajana Benji Davies on mitä mainioin ja yhdessä lämminhenkisten tarinoiden kanssa syntyy herkkiä, hieman humoristisiakin kokonaisuuksia. Kun tekstiä on vähän ja tarinat ovat yksinkertaisia, sopivat kirjat hyvin jo melko nuorillekin kuuntelijoille.

Minä suosittelen; niin Toivoa kuin muitakin teoksia, joissa Daviesilla on näppinsä pelissä.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjamaailmaan työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Hän rakastaa kirjoja ja on kirjallisuuden lajien suhteen melko kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Myös lastenkirjat ovat lähellä sydäntä. Kaisa harrastaa ruoanlaittoa ja sitä myöten Tunnelmallisia makuja -blogin pitämistä. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...