Anna-Maria Latikka: Tuulensuoja ja muita novelleja

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Luin Anna-Maija Latikan tekstiä ensimmäisen kerran, kun hän voitti vuonna 2011 kirjallisuuslehti Parnasson järjestämän esseekilpailun. Siksi odotukseni olivat varsin korkealla, kun tartuin hänen syksyllä julkaistuun esikoisteokseensa Tuulensuoja ja muita novelleja. Valitettavasti petyin hieman.

Latikka kirjoittaa henkilönsä niihin hetkiin elämässä, jolloin jokin muuttuu ja kaiken näkee kerrankin selvästi. Tuo näky ei aina ole kaunis ja monet kysymykset jäävät avoimiksi, mutta elämää on jatkettava. Miehelle selviää, ettei hän ole lapsensa isä. Nainen on alkanut yksityisetsiväksi, koska sai aikoinaan miehensä kiinni pettämisestä. Opettaja käpertyy suruunsa menetettyään lapsensa, ja vanhus pakenee vanhainkodista omiin illuusioihinsa. Surumielisiä tarinoita, jotka tapahtuvat lumessa, pimeissä öissä ja syksyltä mätänevien lehtien seassa.

Teos sisältää toki mainioitakin tekstejä, kuten koko teoksen aloittava Ensimmäinen askel, mutta yleisesti tarinat eivät tarjoa mitään kovin uutta ja yllättävää. Lukija jää kaipaamaan tekstiltä hieman enemmän sielukkuutta ja syvyyttä. Latikan kieli on selkeää ja huoliteltua ja juuri sellaista, jota tällä hetkellä näkee paljon. Lauseet ovat pääasiassa päälauseita, eikä sidoskeinoja juuri käytetä. Kaikki on huolellisesti muotoiltua mutta hieman persoonatonta. Myös vertaiskuvat ovat tavanomaisia tai latteita eikä lukija pääse kokemaan tulkinnan iloa.

Olen ehkä liian ankara, ja siksi suosittelen novellikokoelmaa kuitenkin mielenkiintoiseksi välipalaksi novellistiikan ystäville. Aihepiirit vaihtelevat, joten moni voi varmasti löytää kirjasta itseään puhuttelevan ja omaa elämänpiiriään sivuavan tekstin ja jättää tyylianalyysin meille kielipoliiseille.

Heidi V.

Kieleen ja kirjallisuuteen intohimolla suhtautuva Heidi Viherjuuri asuu ja työskentelee tällä hetkellä Saksassa. Innostuu tulevaisuuden klassikoista ja novelleista ja pitää kielitajuaan yllä lukemalla uutta kotimaista proosaa. Kaikki vinkit »

Kommentti

  1. Tämä taisi olla HS:n parhaaksi esikoisteokseksi valittavien joukossa, jollen ihan väärin muista, koska se ensisijaisesti oli syyni lukea tämä novellikokoelma. En ole erityisesti novelleista ystävä, yrittänyt kuitenkin sitäkin genreä lukuvalikoimissani pitää. Marraskuussa olen kirjan lukenut, eikä siitä kovin ihmeellisiä muistikuvia ole jäänyt, niin eipä tainnut tehdä minuun syvällistä vaikutusta. Mutta tämä ei merkitse sitä, etteikö novelleista pitävän kannattaisi lukea kirjaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *