Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Norjalaisen kirjailija Linn Ullmannin romaaneja on ilmestynyt melko harvakseltaan, mutta ainakin minulle kyseessä on joka kerta ollut jonkinmoinen kirjallinen tapaus. Ullmannin tyyli on hyvin omaleimainen, herkkä ja samalla hyvin havainnoiva. Hän tuo esiin kuvaamistaan henkilöistä ja miljöistä merkillisesti vaikuttavia yksityiskohtia ja onnistuu niiden kautta luomaan kauniilla mutta voimakkaalla tavalla koskettavan kokonaisuuden.
Tämä uusi teos kuvaa 16-vuotiasta tyttöä, joka on norjalaissyntyinen, mutta asuu näyttelijä-äitinsä kanssa New Yorkissa. Kuuluisa muotivalokuvaaja, jota kirjassa kutsutaan vain nimellä A, panee hänet merkille hississä ja etsii sitten kuvattavakseen. Tie johtaa äidin vastusteluista huolimatta Pariisiin ja mallimaailman keskukseen, mutta tytön elämä on kovasti vaikeaa. Hän eksyy, ei osaa kieltä, juo liikaa, kärsii liikaa nälkää, ei tunne kaupungista muita kuin A:n ja tämän läheisimmät miehet, joista kukaan ei osoittaudu kovinkaan luotettavaksi.
Samaan aikaan minäkertoja muistelee elämäänsä 55-vuotiaana kirjailijana Norjassa. Hän elää miehensä ja lapsensa kanssa ja kävelyttää vanhaa koiraansa puistossa ja analysoi nuoruutensa tapahtumia.
Tapahtumat on kerrottu Ullmannille ominaisella tavalla. Aikatasot vaihtuvat tyylikkäästi, ja sekä tytön että naisen minäkerronta on uskottavaa. Jollain tavalla kirja kosketti minua hyvin syvästi: siinä tyttökertoja vuoden 1983 Pariisissa on niin kovin yksinäinen ja haavoittuva. Miehet hänet ympärillään, valokuvaaja A ja hänen käsikassaransa Claude, tuntuvat olevan kiinnostuneita tytöstä vain seksuaalisesti, muuten hän hukkuu muiden monilukuisten valokuvamallien joukkoon. Vaikuttaa siltä, että hänestä on lopultakin otettu vain yksi merkittävä kuva, jossa pitkät korvakorut hipovat paljaita olkapäitä, sekin jollain tavalla kovin esineellistävä ja seksualisoiva.
Totta kai lukijalle tulee myös mieleen, että onko teos nyt sitä kuuluisaa autofiktiota. En tiedä. En viitsinyt etsiä netin syövereistä, onko Ullmann toiminut nuorena mallina, mutta monet kirjan detaljeista osuvat yksiin hänen elämänkulkunsa kanssa: hän on norjalainen kirjailija, joka on alunperin nimetty Kariniksi, hänellä on näyttelijä-äiti, joka muistuttaa kovasti Liv Ullmannia sekä ohjaajaisä, joka puolestaan tuo mieleen Ingmar Bergmanin. Jopa keski-ikäinen minäkertoja pohtii tekstistään: ”Miksi sanot sitä romaaniksi, kun kaikki tietävät että se kertoo sinusta?” Mutta tämänkin kirjan kohdalla ajattelisin itse, ettei autofiktion kysymys ole erityisen kiinnostava. Kuten sanottu, henkilöhistorioiden yksityiskohtia voi paikantaa netistä ja naistenlehdistä, jos on niistä kiinnostunut. Romaania lukiessa sen todellisuus riittää jo sinänsä, sen maailma on oikea ja autenttinen.
