Kauhusarjakuvien ystäville Junji Ito on lyömätön nimi ja nyt on faneille luvassa poikkeuksellista herkkua. Uncanny : The Origins of Fear on Iton muistelmateos, jossa hän kertoo teoksistaan, kuinka hänestä tuli mangaka, mistä hän on saanut vaikutteita, ja mistä kauhun tunne oikeastaan kumpuaa.
Kirjan konsepti on oikeastaan aika erikoinen. Mistään perusmuistelmasta ei ole kyse, vaan Ito kertoo asioista vain sikäli kuin ne jotenkin liittyvät hänen työhönsä. Joitakin yllätyksiä on luvassa. Itse en esimerkiksi tiennyt, että Ito työskenteli ennen läpimurtoaan hammasteknikkona, mutta ehkäpä se selittääkin miksi hampailla on usein näkyvä osa hänen kuvituksissaan. Iton taustassa on kiinnostavaa myös se, että hän astui sarjakuvakentälle ikään kuin tyhjästä, voittamalla Monthly Halloween -lehden sarjakuvakilpailun 1986 teoksellaan Tomie. Toki Ito oli tässä vaiheessa piirtänyt pöytälaatikkoon jo natiaisesta saakka, mutta toisin kuin monet muut alan ammattilaiset hän ei missään vaiheessa työskennellyt avustajana kokeneemmalle sarjakuvan ammattilaiselle.
Kyseinen kilpailu Umezz Prize on omalta osaltaan paljastava. Iton kiinnostus body horror -genreen nimittäin on paljolti velkaa juuri Kazuo Umezzin sarjakuville. Muita suuria vaikutteita ovat muun muassa body horror-mestari Hideshi Hinon sarjakuvat, sekä Tappajahai ja Ray Harryhausenin elokuvat.
Sarjakuvantekijöille kirjalla on erityisen paljon annettavaa. Kirjan jälkipuoliskolla Ito antaa runsaasti käytännön vinkkejä ideoimiseen, pohtii hahmonrakennusta, sekä miettii miksi ja minkälainen kauhu aiheuttaa ihmisissä inhonväristyksiä. Kirjassa on luonnollisesti mukana paljon kuvamateriaalia, joskin usein harmittavan pienessä koossa. Kirja ei niinkään esittele valmiita kuvituksia, vaan hieman sotkuisia luonnossivuja, jotka ovat usein vieläpä täyteenkirjoitettuja, joten tihrustamista on luvassa. Parempi kuitenkin näin kuin ilman!
Uncanny edustaa kirjatyyppiä, jota toivoisin löytyvän enemmänkin. Aika harvoin sarjakuvantekijöiltä tai kuvittajilta tulee ihan tämänkaltaista kirjoja. Muistelman ja oppaan yhdistelmä on kuitenkin toimiva, ja taatusti antaa paljon pureskeltavaa Junji Iton sarjakuvien ystäville.