Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kun kirjailija Ville Siikala tekee itsemurhan jättäytymällä metron alle, hän ei aavista miten hänen kuolemansa lopulta vaikuttaa monen ihmisen elämään. Jos hän olisi tiennyt, ehkä kaikki olisikin toisin.

Roosa opiskelee kirjallisuutta ja on muuttanut Helsinkiin suuren rakkautensa perässä. Rakkauden, joka osoittautuu erilaiseksi kuin hän odotti. Hän kuljetti metroa, jonka alle kirjailija menehtyi. Lisäksi hän alkaa tutkia kirjailijan teoksia lähes pakkomielteisesti.

Tapio on entinen koripalloilija, aivan ammattilainen lajissaan. Loistavasta urasta muistuttavat enää kiusallinen polvivamma sekä kaipuu rinnassa, joka usein vie vain oluttuopin ääreen. Akilla puolestaan on tavoitteena olla Suomen vahvin, lisäksi hän haluaa lopultakin tyttöystäväkseen lähikaupan viehättävän kassatytön. Ammatikseen hän toimii mielisairaanhoitajana.

Jokainen heistä joutuu nyt elämässään äärimmäisten muutosten kouriin, kukin omalla tahollaan. Toisaalta heidän tiensä sekä Ville Siikalan tie ja tämän kirjat sekä muistiinpanot oudosti risteävät todellisuudessakin. Kaikilla on jotakin, josta uneksia ja jota tavoitella ja jotkut ehkä saavatkin sen – ehkä hieman eri muodossa kuin ovat haaveilleet. Jokainen joutuu kuitenkin löytämään itsestään ehkä jotain uutta ja erilaista, eikä aina niin hyvää ja kaunista.

Mielenkiintoinen romaani, joka jaksoi kiinnostaa urheiluaiheista piittaamatonta hyvän kerrontansa ansiosta. Erityisesti kirjoittajan paneutuminen miesten sisäiseen ajatusmaailmaan vaikutti rehelliseltä ja aidolta, ei teennäiseltä eikä paperinmakuiselta. Samoin kirjailijan kohtalon sitominen muiden elämään oli tässä hyvä ratkaisu, sillä se tuo tarinaan erilaista ulottuvuutta sekä sairauden että kärsimyksen kautta. Lisäksi pikkupojan sivutarina luo mausteen koko kirjalle.

Esikoisromaaniksi tämä oli mielestäni erittäin hyvä ja harkittu kokonaisuus. Kerronta päähenkilöiden näkökulmasta on tässä loogista ja toimii hyvin. Kieli on selkeää ja kaunista. Ilmaisua lienee hiottu jo aikaisemmin ja uskallankin suositella kotimaisen psykologisen ja ihmissuhderomaanin ystäville.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 083 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...