Antti Kylliäinen ja Wille Riekkinen: Uskon kintereillä

Osta kirja itsellesi

Osta e-kirjana

Elisa Kirja

Osta käytettynä

Mikä tätä kirkkoa oikein vaivaa? Pitäisi olla uskoa, armoa ja rakkautta; on pelkoa, valtaa ja katteetonta itsetyytyväisyyttä.” Näin kirjoittaa Pakilan seurakunnan nuorisopastori Antti Kylliäinen ensimmäisessä kirjeessään Kuopion piispa Wille Riekkiselle. Tästä alkaa lähes kolmen vuoden kirjeenvaihto, josta on koottu Uskon kintereillä -kirja.

Kylliäinen tuli ennen muuta tunnetuksi vuonna 1997 ilmestyneellä kirjallaan Kaikki pääsevät taivaaseen, jossa hän kyseenalaisti luterilaisen kirkon oppia pelastuksesta, kadotuksesta, pahuuden ongelmasta ja myös Jumalan kaikkivaltiudesta. Nyt hän lähestyy Riekkistä haluten keskustella kirkon tilanteesta ja samalla myös kristinuskon perusteista. Kirjeissä käsitellään myöhemmin muun muassa pappeuden olemusta, suvaitsevaisuutta, Raamatun kirjaimellista tulkintaa sekä ohuesti myös homoseksuaalisuutta ja vähemmistöjen oikeuksia – esitettiinhän TV 2:n kuuluisaksi muodostunut Homoilta juuri näiden kirjeiden kirjoittamisaikana.

Kirjeenvaihtoa lukiessa ei voi välttyä siltä tunteelta, että Kylliäinen kysyy ja Riekkinen vastaa, tai että Kylliäinen on kyselevä ja melkein ahdistunutkin ja Riekkinen isällisen lempeä paimen; joskus Kylliäinen tosin syyttää kirjeenvaihtotoveriaan savolaisesta venkoilusta.

Kiinnostavimmillan kirja on mielestäni juuri käsitellessään Kylliäisen pelastusoppia. Kylliäinen uskoo vakaasti, että kaikki todella pääsevät taivaaseen, että Jumalan armo ulottuu kaikkiin. Riekkinen haastaa varovaisesti tätä käsitystä kirjoittamalla: ” Puhe kadotuksesta tai pelastuksesta ’paikkoina’ on mielestäni tarkoitettu vain kuvapuheeksi, joka pakottaa meitä tarkastelemaan omaa elämää ja elämäntapaa ’tuomiopäivän valossa’. Kun mahdollinen palkka (taivas) tai rangaistus (helvetti) asetetaan syrjään, on edessä karu totuus omasta elämästä.”

Kylliäisen ja Riekkisen kirjeet ovat varsin virallisia; kaikki henkilökohtainen aines on karsittu minimiin. Toisaalta kirjeenvaihtokumppanien luonteet tulevatkin esille ikään kuin salavihkaa. – Kirkosta ja kristinuskosta kiinnostuneille tämä kirja on varsin imponoivaa ja mielenkiintoista luettavaa.

Kommentti

  1. Kylliäisen saarnoihin en ole tutustunut ”livenä” enkä tiedä millaisen hengen vallassa hän palvelee seurakuntaansa. Pelkästään otsikkotasolla, edes kirjaa lukematta, on vaikea tajuta miten joku voisi väittää kaikkien pääsevän taivaaseen, ilman aitoa katumusta ja uudestisyntymistä? On vaikea kuvitella miksi raamatussa kerrottaisiin helvetistä ja kerrottaisiin millaista siellä tulee olemaan sieluilla jotka eivät ole saaneet Herran armoa kokea, jos sinne ei ketään lähetettäisi? Kohtaamalla Jeesuksen ja ottamalla hänet vastaan vapahtajanaan, on raamatussa lupaus, että pääsee taivaaseen eikä päädy kadotukseen. Miksi aiheesta on pitänyt kirjoittaa spekulatiivista teosta, paitsi halutessaan provosoida tai julkisuuden tavoittelun takia päätyä ”kirjailijaksi/ajattelijaksi”. Sarasvuoksi, kenties:)

    Wille Riekkistä kuuntelin Tuomasmessussa helmikuun toisena sunnuntaina 2014. Tilaisuuden jälkeen oli pakko lukea hänen saarnansa Tuomasmessun web-sivuilta, niin uskomatonta raamatun vastaista ”opetusta” hänen suustaan tuli. Tiivistettynä, ensin kertomus miten opetuslapset paransivat sairaita sekä ajoivat ulos demoneja Jeesuksen kanssa ja hänen nimessään. Hyvä. ” Nykyäänhän me emme enää usko demoneihin ja sairaat parantuvat ainoastaan lääkäreiden kautta”, opasti piispa Riekkinen.

    Teologinen tiede ns. akateeminen usko, todellakin kääntyy teologien tärkeintä oppikirjaa , raamattua vastaan kun aletaan tulkitsemaan sen sisältöä korvasyyhynsä mukaan. Raamatussa kerrotaan selvästi ketkä pääsevät taivaaseen, melkein ranskalaisin viivoin eriteltyinä. Demonien olemassa olosta ei ole epäselvyyttä, kuten ei myöskään eksyttävien paimenien olemassaolosta. Näitä kahta/kolmea totuutta, kuten ei mitään muutakaan raamatun ilmoitusta voi ryhtyä liberolisoimaan, vielä vähemmän varioimaan nykyaikaan paremmin istuvaksi. Jumalan ilmoitus, taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei koskaan katoa. Mihin väliin mahtuu ilmoitus, että se Jumalan sana muuttuisi tai olisi muokattavissa. Kriittisyys on monessa asiassa paikallaan, mutta kyllä työnantajaansa pitäisi edes kunnioittaa niin paljon, ettei vesittäisi ”Pomonsa” sanomaan yleisön edessä. Älkää papit ottako oppia maamme poliittisista päättäjistämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *