Marja Kyllönen: Vainajaiset

Vainajaiset

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Marja Kyllösen romaani Vainajaiset puhutti paljon ilmestyessään vuonna 2022. Osansa huomiossa oli Kyllösen epätavallisella kirjailijanpolulla. Ensimmäiset romaanit ilmestyivät 1997 ja 2001. Niiden perään aloitettu kolmas romaani ei sitten onnistunutkaan; se vaati lopulta parikymmentä vuotta hauduttelua. Mutta tulipa sitten hyvä!

Jonnekin koillisen syrjäseuduille sijoittuva tarina kulkee vuosikymmenestä toiseen. Se lähtee 1950-luvulta, kun Naavakurun isäntä Iisakki vierailee Kylmän tilalla kahdella asialla yhtä aikaa: matkassa on sekä Tenho-sonni astumaan Kylmän lehmää että Rauno-poika naitettavaksi Kylmän tyttärelle Maire Kustaavalle. Vaan Raunopa iskeekin silmänsä Kylmän kuopustyttäreen Laimi Inariin. Sellaista naimakauppaa ei kuitenkaan hyvällä katsota, ja parin onnen eteen kasataan vaikeuksia ja esteitä. Lopulta Rauno ja Laimi Inari saavat esteistä huolimatta toisensa ja Mairekin löytää itselleen toisen miehen.

Mutta onni, onni tuntuu Raunoa ja Laimi Inaria kiertävän kaukaa. Jotain kylmää ja pahansisuista tunkee kahden ihmisen välille. Vainajaiset on romaani perheen perustamisen vaikeudesta, lapsettomuudesta ja siitä, kuinka täyttymys jää saamatta. Maalaistalossa avioliittoon liittyy aina suvun jatkaminen ja perillisten tuottaminen. Silloin ajatus siitä, että meihin tämä päättyy, voi tuntua erityisen katkeralta. Rauno ja Laimi Inari kanavoivat katkeruutensa kukin omalla tavallaan. Ajan mittaan romaanin henkilögalleriaan nousee myös naapuritilan Hertta-tyttö, joka ajautuu osaksi Raunon ja Laimi Inarin ympärillä kieppuvaa katkeruuden ja pahuuden pilveä.

Vainajaiset on synkkä romaani, mutta ei tyystin iloton. Kyllönen on keventänyt pahuudentäyteistä tarinaa huumorilla, olkoonkin että naurussa voi olla kolkko sävy. Kyllösen ilmaisuvoimainen kieli on kuitenkin melkoista iloittelua ja siitä voi nauttia täysin sydämin, vaikka tarina hirvittäisikin. Vainajaiset ei ole sinänsä taideromaani; siinä on jännittävä juoni, joka saa kääntämään sivuja. Minulle sen tärkeintä antia oli kuitenkin nimenomaan kieli: minä luin sitä nautiskellen Kyllösen kekseliäästä ja rehevästä kielestä. Annetaan näytteeksi vaikkapa tällainen Raunon ja Inarin kohtaaminen, jossa Inari suree menehtyneitä hiirenpoikasia, joiden pesäaineksiksi Rauno aiemmin antoi partakarvansa:

Itkunviha pillahti Inarin silmille ja kanteli kätkytkuolemista ja syyllisyydestä. Suru tikahtui tytön rintaan kuin äidinmaito, jota lupittamassa ei ollut ketään, ja väki karvaaksi tahmaksi. Rauno silitteli Inarin läpättäviä kylkiä, puhalteli pois kyyneliä ja antoi surun sulaa tytön silmistä tyhjilleen. Pojan paljas leuka tuuppi Inarin niskaa kuin karitsan ujo turpa ja suru neidonrinnassa lientyi, kunnes tyttö muisti kuohinneensa Raunon parran ihan turhaan ja puhkesi parkumaan kahta kauheammin.

Voisin kuvitella, että kääntäjällä olisi tämän tekstin omaperäisen tunnelman tavoittamisessa melkoinen urakka, sen verran omintakeisesti Kyllönen sanansa on asetellut ja sellaista runsautta ja kiehkuraisuutta ilmaisussa on. Minä nautin tästä suuresti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 273 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...