Bjarni Haukur þórsson ja Michael Hjorth: Väkivallan saari

Väkivallan saari -kirjan kannessa on valokuva islantilaismaisemasta, jossa keskellä ei mitään on aidan ympäröimä iso valkoinen maatalousrakennus.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Rikospoliisi Helga Þóra Jónsdóttir herää aamulla puhelimen värinään. Hän on ollut illalla poliisien kesäjuhlissa, eikä useamman punaviinilasillisen juotuaan jaksaisi millään vapaapäivänään vastata puhelimeen. Kun puhelin ei kuitenkaan hiljene, Helga ajattelee siskonsa soittavan ja vastaa. Puhelimessa on kuitenkin poliisilaitoksen Lárus, joka joutuu hälyttämään Helgan apuun kuolemantapauksen selvittämiseen, koska ei saa kiinni Gunnaria, jonka pitäisi päivystää.

Hevostallilla Hafnarfjörðurissa, lähellä Reykjavikia, hevostenhoitaja Hilmar oli mennyt aamulla ruokkimaan hevosia, ja löytänyt tyhjästä pilttuusta nuoren naisen alastoman ruumiin. Helga joutuu ottamaan tutkinnanjohtajan tehtävän vastaan, vaikka ei ole koskaan johtanut mitään tutkintaa. Hän on työskennellyt väkivaltaosastollakin vasta muutaman kuukauden.

Helga aloittaa tutkimukset talleilla, ja kun vainajan henkilöllisyys selviää, hän lähtee selvittämään, onko vainajan asunnolla ketään. Asunnolta löytyy kamppailun jälkiä, ja Helga toteaa uhrin 10-vuotiaan pojan olevan kateissa. Alkaa pojan etsintä. Onko joku siepannut pojan, vai onko poika mahdollinen rikoksen silminnäkijä, ja piiloutunut itse?

Helga saa tutkintaan avukseen Bjarki Guðmundssonin, moottoripyöräpoliisin ja pelastusryhmän jäsenen, joka on erakoitunut, ja joka toimii mielellään oman päänsä mukaan. Tutkinnan edetessä selviää kuitenkin, että he ovat hyvä työpari. Helga on älykäs ja nopea tekemään teräviä päätelmiä, Bjarki puolestaan noudattaa pelottomasti vaistoaan.

Pojan etsintä vie Helgan ja Bjarkin laavakentille ja vaikeakulkuiseen maastoon, jossa Bjarkilla on apunaan vanha poliisikoira Salka, jonka taidoista pojan löytyminen voi olla kiinni.

Tallilta löytyneen naisen kuolema todetaan murhaksi, ja tutkinnan edetessä alkaakin jo sarjamurhaajan etsintä.

Murhaajaa jäljitetään poliisikameroiden kuvista ja pimeästä verkosta, joka on rikollisten suosima internetin piilotettu osa. Jäljille päästäänkin, mutta murhaaja on ovela eikä jää kiinni. Mutta tärkein on paljastunut, murhaajan henkilöllisyys. Nyt pitää vain tutkia murhaajan kaikki yhteydet ja löytää hänen olinpaikkansa, ennen kuin hän murhaa taas.

Väkivallan saaren tarina pitää jännityksessä loppuun saakka. Vaikka Islantiin sijoittuvia dekkarisarjoja on jo useita, tässä kirjassa juoni on selkeämpi kuin monissa muissa. Jo kirjan alkupuolella lukijalle selviää, millainen murhaajan ajatusmaailma on, ja miksi hän tappaa juuri yksinhuoltajanaisia. Piina tiivistyy loppua kohden, kun laavakentillä ja kovassa sumussa yritetään pelastaa viimeistä murhaajan kidnappaamaa henkilöä.

Väkivallan saaren takana ovat ruotsalainen Michael Hjorth ja islantilainen Bjarni Haukur þórsson. Tämä on uuden Islantiin sijoittuvan Helga & Bjarki -sarjan aloitus. Seuraava kirja Kalastajan kuolema ilmestyy jo syksyllä 2026.

Soili Vuorenmaa

Olen työskennellyt koko ikäni viestinnän ja markkinoinnin parissa. Koulutukseltani olen Jyväskylän yliopiston viestintätieteellisestä valmistunut FM. Luen pääasiassa kotimaisia dekkareita 50–100 vuodessa, ja kirjoittelen niistä arvosteluja, aiemmin vain muutamalle sivustolle Facebookiin ja viiteryhmilleni, nyt pyrin kirjoittamaan kirjavinkkini tänne. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 354 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...