Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Hannele Törrönen lähestyy kirjallaan niitä tuoreita perheitä, joille vauvan odotus ja syntymä tuovat muitakin kuin pastellinvärisiä auvon tunteita, ja heitähän lienee suurin osa vanhemmista. Uusi perheenjäsen tuo toki iloa, mutta yhtä lailla hämmennystä, ärtymystä ja ennen kaikkea rannattomalta näyttäytyvää väsymystä. Tästä aiheesta on toki kirjoitettu paljon – on runsaasti kirjoja, muutama perhe-elämään keskittynyt aikakauslehti ja netti väärällään blogeja ja keskustelupalstoja. Olisiko siis vielä jotain jäänyt sanomatta?
Vauvan kanssa vanhemmiksi puhuu ennen muuta niistä vaikeista tunteista, joita vauvan kanssa eläminen tuo tullessaan. Tämäkään ei sinänsä ole enää kovin vallankumouksellinen lähestymistapa; pidetäänhän nykyään jo varsin hyväksyttävänä sitä, että vanhemmat ja erityisesti äiti ovat väsyneitä. Enää ei tarvitse ajatella, että vauva pitäisi pullauttaa maailmaan ja palata samantien heinäpellolle työhön, kuten meille kärjistetysti väitetään agraariyhteiskunnassa tapahtuneen. Murheitaan voi vuodattaa muillekin kuin lypsylehmälle navetassa. Ehkäpä väsymystä, uupumusta ja suoranaista masennustakin pidetään jopa niin tavallisina, ettei todellista avuntarvetta enää tunnistetakaan, kun arvellaan neuvolatyön ja netin vertaistuen hoitavan kaikki ongelmat.
Törrönen kirjoittaa: ”Onnen ja ilon rinnalle on tunnistettu myös äitiyden ristiriidat, väsymys ja masennus, mutta raivo, viha ja väkivalta ovat vieläkin vaikeita tunnistaa ja tunnustaa. Mutta riittääkö se, että äiti tunnistaa ‘vaikeat’ tunnot? Ja niitä pidetään itsestäänselvyytenä? Ei mielestäni, jos ne halvaannuttavat äidin, tihkuvat lapsiin raakamateriaalina, jos ne määrittävät äidin itsensä pahaksi, äitiyden sietämättömäksi, lapsen kelvottomaksi, miehen hurvittelijaksi ja vanhemmuuden vain raskaaksi riippakiveksi.” Kirjassa puhutaan paljon äitiyden pimeistä puolista ja keinoista niiden parantamiseksi, mutta myös isyydestä ja miehen asemasta nykyisessä vanhemmuus ja parisuhdekeskustelussa. Näissä kysymyksissä Törrösen lähestymistapa on paitsi vankan asiantunteva myös jollain lailla raikas ja uutta tuova. Onhan Törrönen paitsi psykologi myös kolmen lapsen äiti ja tällä hetkellä myös isoäiti, joten kyllä hänellä näkökulmia aiheeseen on.
Kirjan aika hurjiakin tunteita käsittelevää yleisilmettä keventävätkin mielestäni ihan tervetulleesti Törrösen omat kokemukset pienen esikoisen ja kaksosvauvojen kanssa elämisestä. Kuten sanottu, kaikenlaisia vanhemmuusoppaita on ilmestynyt vuosien varrella lukemattomia, mutta kyllä Hannele Törrösen kirja tässä joukossa paikkaansa puolustaa. Siitä lienee apua paitsi vanhemmuuden kanssa nyt juuri kamppaileville myös isovanhemmille ja sellaisillekin, joiden vauvaperheajasta on kauan, mutta traumat ja syyllisyydet yhä kummittelevat.
