Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Monelle on varmasti tuttu kokemus, että se oma kutsumuksen kohde ei välttämättä olekaan työnä aivan niin hohdokasta kuin ensin kuvittelisi. Jouko Ruokosenmäki kokeili aikoinaan siipiään myös sarjakuvapiirtäjänä, mutta lopulta hänen leipätyönsä löytyi hieman toisaalta: Egmontilta käännössarjakuvien parista. Vuosien mittaan tutuksi tulevat kustannustoimittajien kokoustilat, loputtomat neuvottelut ja ennen kaikkea se suurista suurin: Frankfurtin kirjamessut, joka on kansainvälisten käännösoikeuksien markkinapaikka.
Sarjakuva koostuu kokoelmasta lyhyistä episodeista vuosien varrelta. Vuonna 2003 manga tekee kustannusalalla suurta läpimurtoaan vain lässähtääkseen hieman myöhemmin, ja vuonna 1973 nuori Jouko kokee Ruutu-lehden ansiosta elämänsä käännekohdan, eli ottaa ensi askeleet sarjakuvien maailmaan. 2013 on sitten vihdoin koluttu yksi tie loppuun ja vuorossa on viimeinen kerta Frankfurtin messuhelvetissä.
Mikä sitten mättää? Ainakin turhautuminen Suomen nihkeisiin sarjakuvamarkkinoihin. Maailmalla mestariteoksia riittäisi, mutta vaikka ne saisikin jollain konstilla Suomessa julkaistua, lukijakunta jää kovin vähäiseksi. Silti, vaikka Joukosenmäki leipääntyi kustannusalaan, selkeästi hän ei kuitenkaan luovuttanut itse sarjakuvien kanssa, tai muuten tätäkään teosta ei olisi olemassa.
Hyvä kysymys on, kenelle tämä sarjakuva on sitten suunnattu? Ei ainakaan sille suurelle yleisölle, joka ei innostu lukemaan edes niitä helposti omaksuttavia ja viihteellisiä teoksia. Viime vuonna Frankfurtissa on pikemminkin “tietäjät tietää” -tyyppinen sisäpiirimatka alan sydämeen. Reissun varrella näkyy tunnettuja alan ihmisiä, mutta lukijan on syytä olla skenessä sen verran syvällä, että tietää kenestä on kyse kysymättäkin. Mikään valtaisa tietopaketti tämä sarjakuva ei muutenkaan ole, mikä hieman harmitti itseäni. En olisi pistänyt pahitteeksi jos Ruokosenmäki olisi enemmänkin pohtinut mikä Suomessa myy ja mikä ei, ja ennen kaikkea miksi?
Viime vuonna Frankfurtissa on kaikkiaan hyvin erikoinen tapaus. En oikein osaa verrata teosta mihinkään, enkä osaa edes sanoa pidänkö tästä vai en. Tavallaan olisin toivonut sarjakuvalta jotain enemmän, mutta toisaalta on ihan käsittämätöntä että tällainen sarjakuva on edes julkaistu Suomessa. Miettikää nyt, sarjakuva sarjakuvatoimittajuudesta! Nyt kun Suomessa alalla menee aina vain huonommin, on virkistävää että tällainen on nähnyt päivän valon – lukukokemus oli ehdottomasti mielenkiintoinen. Viime vuonna Frankfurtissa myös inspiroi lähipiirissä keskusteluja paitsi itse sarjakuvasta niin myös alan tilanteesta. Varsinkin pitkän linjan sarjakuvien ystäville tämä teos onkin ihan pakollista luettavaa. Minnes sitten seuraavaksi, tuntuu sarjakuvan viimeinen sivu kysyvän – sitä sopii miettiä.
