J. Sakari Salonen: Viisi maailmanloppua : Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus

Viisi maailmanloppua

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Erilaiset maailmanlopun kuvastot ovat tuttua kamaa elokuvista, mutta kuinka todennäköinen tapahtuma asteroidin törmäys oikein on, tai vaikkapa supertulivuoren purkaus ja voisivatko tällaiset katastrofit uhata jopa ihmiskunnan olemassaoloa? Asiaa ei tarvitse jättää vain arvailujen varaan, sillä maapallon geologinen menneisyys kertoo menneistä tapahtumista, jolloin pahimmillaan itse elämän selviytyminen on ollut vain hiuskarvan varassa.

J. Sakari Salonen tarkastelee kirjassaan maapallon viittä suurinta elämän joukkotuhoa, joista pahin, permikauden joukkotuho 250 miljoonaa vuotta sitten pyyhki mukanaan jopa 95% kaikista tuolloin eläneistä lajeista. Nykyihmisen kannalta permikauden joukkotuho on sikäli epämiellyttävää luettavaa, että sen taustalla näyttää olleen hallitsematon ilmastonmuutos, jonka aiheutti hiilidioksidin kertyminen ilmakehään. Tuolloin hiilidioksidin lähteenä tosin oli valtaisat tulivuorenpurkaukset, jotka saattoivat jatkua jopa miljoonan vuoden ajan.

Itse asiassa moni muinaisista joukkotuhoista, niin suurista kuin pienemmistäkin, näyttää tapahtuneen samaan aikaan massiivisen tulivuorenpurkausten kanssa. Devonikauden joukkotuho 370 miljoonaa vuotta sitten on yhdistetty Itä-Siperiasta löydettyihin vulkaanisiin kerrostumiin ja triaskauden lopun suuri joukkotuho 200 miljoonaa vuotta sitten puolestaan petasi dinosaurusten nousua planeettamme valtiaiksi.

Tällaiset massiiviset laakiobasalttipurkaukset, jotka jatkuvat vuosituhansia, jopa satojatuhansia vuosia, voisivat tosissaan myllätä meidän ilmastomme ja maailmamme aivan uuteen uskoon. Keskimäärin tällaiset purkaukset toistuvat noin 30 miljoonan vuoden välein, mikä tarkoittaisi sitä, että geologisessa mittakaavassa olemme hieman aikataulusta myöhässä – toisaalta geologisessa mittakaavassa ”pian” tapahtuva purkaus saattaa tarkoittaa miljoonien vuosien päästä, Salonen lohduttaa.

Tällä hetkellä kannattaakin tulivuorien sijaan murehtia enemmän omia toimiamme ilmaston muokkaamisessa. Salonen pohtii, miten näitä kaukaisia tapahtumia voi hyvinkin verrata nykyhetkeen, kun ihminen on vain puolessa vuosisadassa onnistunut muuttamaan ilmakehää tavalla mihin luonnollinen muutos on vaatinut miljoonia vuosia.

Entäpä onko pelko Yellowstonen supertulivuoren tai sen kaltaisen purkauksesta perusteltua? Yksittäinen supertulivuoren purkaus ei historian valossa vaikuta niin niin suurelta uhalta kuin moni pelkää. Toki tällainen harvinainen tapahtuma aiheuttaisi suunnatonta tuhoa, mutta laajoista tutkimuksista huolimatta yksittäistä tulivuorenpurkausta ei ole kuitenkaan voitu liittää yhdenkään lajin sukupuuttoon koko maapallon historian aikana, Salonen kirjoittaa. Lienee siis epätodennäköistä, että sellainen koituisi meidänkään lopulliseksi tuhoksi.

Asteroideista Salosella on paljon mielenkiintoista kirjoitettavaa. Dinosaurusten tuhosta asteroidi-iskun seurauksena ovat varmaan kuulleet kaikki, mutta muita massasukupuuttoja kosmiset törmäykset eivät näytä aiheuttaneen. Kaikki hyvin siis? No ei, sillä vaikka vuoren kokoisen asteroidin iskeytyminen maahan onkin äärimmäisen epätodennäköistä, pienempien murikoiden iskeytyminen maahan on jopa yllättävän todennäköistä. Tutkijoiden mukaan mahdollisuus siihen, että Tyyneenmereen osuu 200-metrinen tai suurempi asteroidi seuraavan sadan vuoden aikana, on yhden prosentin luokkaa, eli todennäköisyyksissä sama kuin voittaisi neljä oikein lotossa. Tällainen isku riittäisi jo aiheuttamaan jättimäisen tsunamin, joka tuhoaisi suurimman osan kaupungeista Tyynenmeren rannikoilla.

Asteroideja toki pyritään ja pystytään seuraamaan juuri tällaisten uhkakuvien varalta, mutta erityisenä vaarana on damokloideina tunnettu taivaankappaleiden ryhmä. Kuolleina komeettoina tunnetut kappaleet ovat hiilipitoisen aineksen peittämiä, jonka vuoksi ne ovat aurinkokunnan tummimpia kappaleita ja koska ne eivät heijasta valoa, niitä on melkein mahdotonta havaita. Koska damokloideja on niin vaikea havaita, on myös mysteeri kuinka paljon niitä oikeastaan edes on. Ehkä niitä on niin vähän, että niiden muodostama uhka on aivan mitätön, tai sitten avaruudessa voi olla niitä niin paljon, että niiden muodostama uhka on jopa huomattava.

Kosmisista uhista kun puhutaan niin on mainittava vielä mahdollisuus avaruudessa tapahtuvasta valtavasta gammasäteiden purkauksesta, jollainen yhden hypoteesin mukaan aiheutti ordovikikauden joukkotuhon 440 miljoona vuotta sitten. Tosin tämä tapahtuma on jo niin kaukainen, että varmoja todisteita joukkotuhon aiheuttajasta on enää vaikea löytää, Salonen huomauttaa. Joka tapauksessa gammapurkaus on siinä mielessä kylmäävä tapahtuma, että jopa 25 000 valovuoden päässä tapahtuva purkaus olisi maapallolle tuhoisa ja vaurioittaisi pahasti otsonikerrostamme. Onneksi tällaisen valtavan tuhoisan gammasädepurkauksen todennäköisyys on äärimmäisen pieni, sellainen toistuu keskimäärin muutaman sadan miljoonan vuoden välein. Kirjassa saa kyllä kerran jos toisenkin kokea ihmisten aikaperspektiivin mitättömyyden!

Kirjan loppupuolella tarkastellaan vielä jääkausien muodostamaa uhkaa (joka on onneksi varsin pieni) sekä oman teknologiamme problematiikkaa. Vaikka ydinsodan uhka on pääosin väistynyt ihmisten mielistä, ydinaseet tulevat jatkossakin olemaan ongelma, sillä ajatus siitä että ydinasearsenaaleja ylläpidettäisiin määräämättömän ajan ilman että niitä ei koskaan käytettäisi, ei ole erityisen uskottava. Bioteknologia ja tekoälyn kehitys voivat nekin muodostaa tulevaisuudessa vakavia ongelmia.

Voisi kuitenkin kuvitella, että nykyihmisen teknologinen ylivertaisuus auttaisi edes jollain tavalla selättämään monet kirjassa esitetyt katastrofit, mutta asia ei oikeastaan ole niin, monella tapaa moderni maailma on entistä haavoittuvaisempi, Salonen pohtii. Valtiot eivät ole omavaraisia olipa kyse sitten ruoasta tai teknologiasta, ja valtioiden keskinäisriippuvuus pitkine logistiikkaketjuineen ovat olennaisia nykymaailman toiminnalle. Voimakas väestönkasvu puolestaan tarkoittaa, että olemme mitä suurimmassa määrin tulleet riippuvaiseksi korkean teknologian tehomaataloudesta. Mikäli jonkinlainen romahdus jossain vaiheessa tulee, on luultavaa, että se ei koske vain tiettyä osaa maapallostamme, vaan meitä kaikkia. Kapuloita rattaisiin laittaa vielä ihmisten taipumus aliarvioida harvinaisten mutta tuhoisien tapahtumien riskejä, jolloin valmistaumisemme ei ole sitä mitä se voisi olla.

Kuulostaa synkältä luettavalta, mutta onneksi kirja sittenkin loppuu toiveikkaisiin tunnelmiin ja uskoon ihmiskunnan ratkaisukykyyn. Positiivista on sekin, että Salonen on onnistunut kirjoittamaan hyvin selkeän ja yleistajuisen teoksen, joka onnistuu vaivatta avaamaan vaikeampiakin käsitteitä. Kirjassa oli myös paljon uutta tietoa sellaisellekin ihmiselle, joka on aiheesta lukenut jo aikaisemmin, joten mikäli aihe kiinnostaa tämä kirja kannattaa ehdottomasti ottaa lukulistalle.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka käyttää vapaa-aikansa mieluusti kirjojen parissa. Sarjakuvat ovat sydäntä lähellä, mutta lukulistalle pääsee säännöllisesti myös tietokirjallisuus, erityisesti muistelmat ja elämäkerrat herättävät kiinnostusta. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 965 tilaajan joukkoon!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...