Riitta Uosukainen: Yhdessä : intohimosuhteesta hoivasuhteeseen

Yhdessä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vahvat tunteet ovat yhä läsnä, niitä ei ikä laimenna; tunteiden laatu vain muuttuu. Lempeyden sijalle kihahtaa yhä useammin kiukku, kun ei aina jaksa kuunnella sitä samaa pakkomielteistä hokemaa:

”Impi on kuollut, Leevi on kuollut, Toivo elää, Antti elää, Marlene Doktar elää ja Sofia.”

Riitan Topi siinä päivittäisessä puuhassa. Riittaa ahdistaa; yrittää hän kuitenkin olla tyyni ja rauhallinen, selittää, mutta kyllä tuontapainen aviopuolison käytös painaa ja murehduttaa mieltä: ”Kyllä siinä on romanssi tiukalla.”

Olemme Uosukaisten arjessa Imatralla vuonna 2020. Asiat ja olosuhteet ovat muuttuneet sitten Liehuvan liekinvarren, 1996, jolloin vesisängyssä meno oli toisenmoinen:

”Ja sinähän viet. Minä metelöin, ehken niinkään vikise. — Niin nuorena. Meillä on ollut ihana elämä. Olemme naineet paljon, kerta kerralta olen ollut rintaa, reittä ja revaa koko nainen.”

Poliitikko, äidinkielen opettaja, eduskunnan puhemies jne. Riitta Uosukainen, s. 1942, on kirjoittanut puolensataa sivua nykyarkipäivistä joita hallitsee aviopuolison alzheimer. Kirjoitus on persoonallista ja eläväistä. Harmi että kirjoitusta on vain noin vähäinen määrä. Persoonalliset aikanaan pidetyt sisällökkäät juhlapuheet, joita on sitten loput satakunta sivua, eivät jaksa sytyttää.

Uosukaisten arki on kiinnostavampaa seurattavaa kuin Uosukaisten juhla! Niistä moni omaishoitaja saa uskoa, lohtua ja toivoa päivittäiseen jaksamiseensa huomatessaan, jottei se sen helpompaa ole menestyneimmilläkään: se arjesta selviytyminen. Terrieriksi muuttuminen siinä sivussa:

”Silloin tuli esiin tilanteessa muutos, jonka kastoin terrieri-ilmiöksi. Topin kertakaikkinen kieltäytyminen lähtemästä tyrmäsi minut.”

(Erityisesti uudet kotimaiset julkaisut on usein, ei aina, saatu kustantajalta arvostelukappaleina. Se, mistä kirja on saatu, ei vaikuta siihen, kehummeko vai emme.)

hikkaj

SUOMEN ARVOSTELIJAIN LIITON eli SARVin JÄSEN ilman sarvia ja hampaita - myös lukiessa. Opettaja - ollut. Kieli kaikki kaikessa - suomen kieli. Ei Kilven voittanutta - Volterin eikä Eevankaan. Kotiblogipottu. Kaikki vinkit »

2 kommenttia

  1. Alzheimer on suurin piirtein kauheinta itselle sekä läheiselle mitä voi olla. Johtuuko kirjoituksen vähäinen määrä sitten siitä, että toisen vahtimiselta ei ehdi ja jaksa enempää?
    Olen kiinnostunut mielen sairauksista, joten tämä alkoi kiinnostaa.
    Varmaan vertaistukena hyvä kirja samassa tilanteessa oleville.
    Pitää vain toivoa Riitalle jaksamista.

  2. MM
    mietiskelin samaan suuntaan tuota jaksamista: työtä ja olemista kyllin – siihen jos vielä viimeisillä voimanrippeillä samaan aikaan kirjoittamaan!
    Jälkikäteen ehkä paremminkin.
    Se viiskymmentä alkusivua minkä Riitta jaksoi ’ähistä ja puhista’, oli tosi mielenkiintoista luettavaa ja varmaan vertaistukena kaikille omaishoitajille, sairauksista riippumatta.
    Vaan sitten vissiin voimat hupenivat, ja tosiaan 3/4 kirjasta täyttyi Riitan pitämillä julkisilla juhlapuheilla.

    Muuten: juhlapuheenpitoon Riitta oli menossa, kun aina mukaan haluava Topi ensi kerran kieltäytyi viime hetkellä kertakaikkiaan mukaan lähtemästä, eikä Riitan auttanut muu kuin perua oma menemisensä aivan viime tingassa. Siitä tilanteesta tuo viimeinen sitaatti kirja-arviossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...