Reko Lundán: Aina joku eksyy

Aina joku eksyy

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Hanna virui vuorokauden tajuttomana olohuoneen matolla ennen kuin pääsi sairaalaan. Parikymmentä vuotta jatkunut reipas ryyppääminen on sekoittanut hänen päänsä, eikä hän enää erota omia lapsiaan vanhemmistaan eikä nykyhetkeä menneisyydestä. Liisa ja Aki ovat viisikymppisen Hannan kolmekymmenvuotiaat kaksoset, jotka ovat vanhempiensa avioeron jälkeen enemmän tai vähemmän huolehtineet itse itsestään sekä Hannasta. Reko Lundánin Aina joku eksyy on raju näytelmä perheestä, jonka alkoholi ja välinpitämättömyys repii hajalle.

Aina joku eksyy kantaesitettiin KOM-teatterissa syksyllä 1998. Harjoitusvaiheessa Lundánilla oli olemassa vain proosakatkelmia, juoni-ideoita ja keskustelunpätkiä, josta näyttelijät yhdessä kirjailijan kanssa muokkasivat näköisensä esityksen. Lopputulos on vauhdikkaasti eri aikatasoilla 1950-luvulta 1990-luvun lopulle asti loikkiva ja poukkoileva kokoelma sekaisin olevan mielen vapaata assosiaatiota.

Näytelmän lukeminen ilman näyttämökuvaa silmien edessä on aina haastavaa. Lukijan pitää lähes pelkän dialogin perusteella päätellä, mitä on tapahtumassa ja miten. Rankka juoni yhdistettynä loistavaan replikointiin (ja ainakin kantaesityksen miehityksen mukaan huippunäyttelijöihin) kantaa kuitenkin herkullista hedelmää. Suosittelen kokeilemaan vaihteeksi näytelmänkin lukemista!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...