Juha Itkonen: Huolimattomia unelmia

Huolimattomia unelmia

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Nuoren prosaistikaartimme eturiviin alakulotetuilla tunnelmillaan tunkeutunut Juha Itkonen on kolmen täälläkin vinkatun erinomaisen romaanin (Myöhempien aikojen pyhiä, Anna minun rakastaa enemmän ja Kohti) sekä yhden lastenkirjan jälkeen nyt lyhyemmän ilmaisun parissa. Huolimattomia unelmia on kahdentoista novellin kokoelma enemmän tai vähemmän elämässään epäonnistuiden ihmisten tarinoita. Nuoret miehet haikailevat menneiden lempiensä perään, lesket etsivät vielä sitä uutta yritystä, perheet ja parisuhteet hajoilevat tai ainakin natisevat liitoksistaan, uusperheet koettavat löytää yhteistä säveltä. Itkosen ihmiset ja tarinat eivät aina ole kovinkaan kauniita. Ja vielä vähemmän onnellisia.

Ja kuitenkin Juha Itkonen onnistuu jälleen koskettamaan. Kuinka pienestä voi näennäisen kauniin idyllin murtuminen olla kiinni. Itkosen novellien näyttämöinä ovat pikkukaupungit ja vähän suuremmatkin Hämeestä Helsinkiin, lomarannat Thaimaassa ja Naantalissa. Ja henkilöt ja heidän konfliktinsa, kipupisteensä ja kriisinsä — kaikki on jotenkin niin totta.

Itkonen hallitsee nuoruuden ja aikuisuuden rajamaastossa tasapainottelevan sukupolven näkökulmaan eläytymisen. Hän tuntuu ryhtyneen kolmikymppisten perheenperustajien omaksi äänitorveksi, kirjoittavan omankuuloisia kirjoja itsensä ikäisille suomalaisille. Ja yhtä lailla hän löytää kuusikymppisen naistenlehden toimittajan sielunelämän tai murrosikäisen pojan kapinan äitiä ja tämän tyttöystävää vastaan. Itselleni Juha Itkonen on ehdottomasti suurimpia tämän kesän kirjailijalöytöjä, ja jatkossa tulen takuulla seuraamaan hänen tuotantoaan mielenkiinnolla. Siispä vinkin arvoinen on tämäkin kirja!

Hannu

Lempääläinen opettaja Hannu Sinisalo tykkää maantiepyöräilystä, kissoista ja lautapeleistä. Lukutottumuksiltaan Hannu on runsasruokainen klassikoista sarjakuviin ja dekkareista filosofiaan, mutta omimmillaan hän on viileän ironian ja älykkään huumorin parissa. Hannun haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 319 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...