Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pekka Hiltusen Iso on herättänyt paljon huomiota tiedotusvälineissä, ja voin vilpittömästi sanoa, että tämän huomion se todella ansaitsee, sillä lihavuutta ja sen yhteiskunnallista merkitystä ei ainakaan viime vuosina ole käsitelty kaunokirjallisuudessa, vaikka kysymys on lähes kaikille tutusta asiasta.
Kirjan päähenkilö, Anni Kantto, on 37-vuotias, 168 senttiä pitkä ja painaa 138 kiloa. Hänellä on kaksi korkeakoulututkintoa, mutta tarjolla on aina ollut vain pätkätöitä. Menetettyään työpaikkansa Leipänen-pikaruokaravintolassa Helsingissä ja parisuhteen kariuduttua hän palaa takaisin lapsuutensa ja nuoruutensa maisemiin Tampereelle. Anni kuuluu Abdomen-klinikalla järjestettävään hyvin lihavien painonhallintaryhmään, jossa terapeutti Erik yrittää auttaa ylipainoisia laihduttamaan, lopulta myös laihdutusleikkauksen avulla. Mutta Anni päättää muuttaa kohtaloaan, pois hiljaisuudesta, pilkasta, syrjinnästä ja toiseudesta kohti täyttä elämää.
Voi täydellä syyllä todeta Annin tavoin, että laihduttamisesta on tullut pakkomielle, ja siitä kertovat vaikkapa lukuisat viime aikoina nähdyt televisio-ohjelmat. On Suurin pudottaja, Dieetit vaihtoon, Hurja painonpudotus, Olet mitä syöt, Rakas, sinusta on tullut pullukka ja lisäksi ulkomaiset tirkistelydokumentit superlihavien ihmisten maailmaan. Lisäksi uusia muotidieettejä tulee koko ajan. Vähemmistöjen syrjinnästä puhutaan paljon ja siitä yritetään päästä eroon, mutta lihavat ovat edelleen vapaata riistaa. Näin käy Anninkin elämässä: hänen osoitetaan olevan vääränlainen työpaikkaan, parisuhteeseen ja esitettyään kriittisiä äänenpainoja lopulta myös laihdutusryhmään. Annilla on nimittäin missio: hän haluaa todistaa, että lihavat voivat olla yhtä terveitä, suorituskykyisiä ja ylipäätään yhteiskuntakelposia kuin laihat, ja tämän tueksi hän on lukenut paljon ”läskikirjallisuutta”, kuten hän sitä nimittää.
”Tahdon maailmalta paljon enemmän kuin lihaville isompia istuimia julkisiin tiloihin ja muotilehtiin muhkeita naisia malleiksi. Ei se riitä, se on pintaa, pelkkä alku. Tarvitaan niin paljon muutakin, koko ajattelutavan muutosta. (–) Minäkin tahdoin olla osa yhteisöä. Hyvä, tuottelias, avomielinen kansalainen, ihminen joka ei aina ole pyytämässä ja saamassa vaan myös antamassa.”
Tästä missiosta muodostuu kirjassa sekä vahvuus että heikkous. Anni kertoo asiansa aseistariisuvan rehellisesti ja aidosti, lihavia säälittelemättä. Voi vain ihailla sitä kirjailijantyötä, jonka Pekka Hiltunen on tehnyt; hän osaa mielestäni täydellisesti asettua lihavan ihmisen nahkoihin, läskien sisälle. Toisaalta tämän asian kerronta saa välillä jo saarnaamisenkin makua. Mutta tärkeästä asiasta on joka tapauksessa kysymys.
