Tove Jansson: Kuinkas sitten kävikään?

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kuinkas sitten kävikään? on rakastettu Muumi-klassikko, ensimmäinen suomennettu Muumi-kirja. Nyt siitä on ilmestynyt uusi perin moderni laitos, jota voi selailla iPadilla.

iPad-laitoksessa on vanhat tutut kuvat ja teksti, mutta kuvia on animoitu ja ne ovat kevyesti vuorovaikutteisia: koskettelemalla kuviin saa eloa. Louskan kalansaaliin saa esimerkiksi pomppimaan takaisin mereen. Tekstin voi joko lukea itse tai kuunnella.

Tämä iPad-sovellus on erinomainen. Se on toteutettu hyvin, ainoa valituksen aihe on sivunkääntötoiminnossa, joka oli hieman vaikea kolmivuotiaalle testaajalle. Leveämpi reuna, josta kääntää, olisi auttanut. Aikuiselle sivunkäännössä ei ollut mitään vaikeaa. Kolmivuotias tykkäsi kuunnella tarinaa ja kosketella kuvia. Vuorovaikutuselementtejä olisi voinut olla enemmänkin, mutta nytkin niitä oli tarpeeksi, jotta kuvissa oli riittävästi ihmeteltävää – ja Tove Janssonin alkuperäinen kuvitus on tietysti itsessään jo lumoavaa.

Kaikin puolin näppärä sovellus siis ja ehdottoman suositeltava ostos lapsiperheisiin, etenkin kun hintakin on perin kohtuullinen seitsemän euroa.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 285 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...