Tove Jansson: Taikurin hattu

Osta kirja itsellesi

Nyt kun olen peräjälkeen päässyt kahdesti kurkistamaan Muumilaaksoon, olen yhä tyytyväisempi päätöksestäni lähteä lukemaan sarjaa läpi edellistä kertaa aikuisemman lukulampun valossa. Ja voi hyvänen aika sentään tuota Janssonin mielikuvituksen rikkautta; jos nämä eivät olisi ennalta tuiki tuttuja tarinoita, olisi niiden lukeminen varmasti mitä mahtavampi kokemus. Vaikka on se toki näinkin.

Taikurin hattu on taikojen ja omituisuuksien täyteinen tarina hatusta, jonka Muumipeikko, Nipsu ja Nuuskamuikkunen löytävät vuorenhuipulta kevään ensimmäisellä retkellään. Sitä, että se on sisäänsä heitettyjä asioita toisiksi muuttava Taikurin hattu, he eivät kuitenkaan tiedä ja kuljettavat hatun Muumitaloon, jossa se saa paperikorin roolin. Pian alkaa kuitenkin tapahtua, ja kun onnettoman piiloleikin seurauksena Muumipeikko muuttuu kummituseläimeksi, toteavat Muumipeikon vanhemmat hatun vaaralliseksi ja se on hävitettävä. Mutta kuinkas sitten kävikään, sen jätän toistaiseksi kertomatta.

Tarinan aikana Muumilaaksoon saapuu myös sangen kummallinen parivaljakko, Tiuhti ja Viuhti, jotka puhuvat ulkomaan kieltä, ovat säikkyjä kuin sähköiskun saaneet ja raahaavat mukanaan kokoonsa nähden valtavaa matkalaukkua. Se, mitä laukku kätkee sisälleen ei olekaan mitään ihan pientä ja pian saavat sekä Mörkö että Taikuri syyn vierailla Muumilaaksossa.

Näiden kuvioiden lisäksi teoksessa entistä suurempaan rooliin pääsevät myös hattivatit, kun muumit ystävineen päätyvät veneretkellään hattivattien yksinäiselle saarelle ja erityisesti Hemuli saa tuta noiden hiljaisten ja vakavien, tyhjäkasvoisten, loputtomasti vaeltavien otusten kosketuksen. Sivuhuomautuksena mainittakoon, että postimerkkikokoelmansa kanssa täydellisyyteen päässyt Hemuli, on tätä nykyä kasvitieteilijä.

Tuo juonikuvioista. Taikurin hattu on romaanisarjasta yksi eniten lapsi-itselleni selkeitä muistikuvia jättänyt teos eittämättä juurikin sen tapahtumien laadusta, taianomaisuudesta ja jännittävyydestä johtuen. Sen esittelemät uudet henkilöhahmot, Tiuhti ja Viuhti, Taikuri sekä Mörkö ovat niin ikään mystisyydessään varmasti lapsen mieltä liikuttavia. Joka tapauksessa ainakin Pyrstötähteen nähden se on selvästi kirjaimellisemmin käsitettävissä, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että janssonmainen filosofia loistaisi siinä poissaolollaan. Kyllä tästäkin aikuinen löytää paljon pohdittavaa.

”Toisinaan epätavalliset asiat ovat hauskoja. Kaameat jutut tai kastuminen tai että selviytyy yksin ja sen sellaiset. Mutta ne eivät ole viihtyisiä ajan pitkään.”

Näin. Nyt on jo kova kiire päästä availemaan Muumipapan urhokkaita muistelmia.

Kaisa

Kaisa Sutela on kirjakaupan hyllyjen väliin työelämässään eksynyt – ja uppoutunut – teologi. Kaisa rakastaa kirjojen tuoksua, uusien ja vanhojen, ja sitä hetkeä, jolloin saa asettaa uuden asukin kirjahyllyynsä. Kirjallisuuden lajien suhteen hän on lähes kaikkiruokainen, mutta viihtyy silti parhaiten laatukirjallisuuden parissa. Harrastaa lisäksi ruoanlaittoa ja omaa blogin jos toisenkin. Kaikki vinkit »

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.