Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Paul Nash (1889–1946) on yksi Ison-Britannian tunnetuimmista sotataiteilijoista sekä keskeinen hahmo brittiläisen modernismin ja surrealismin kehityksessä. Hän kuului siihen sukupolveen, joka arpeutui ensimmäisen maailmansodan myllerryksissä ja jolle taide oli tapa käsitellä kokemaansa traumaa. Dave McKean puolestaan on sarjakuvataiteilija ja kuvittaja, joka on tunnettu omaleimaisesta ja kokeellisesta tyylistään.
Kahden taiteilijan yhteentörmäys on poikkeuksellisen hedelmällistä luettavaa. Sarjakuva sisältää viisitoista lukua, ja jokainen luvuista käsittelee Paul Nashin unia. Joissakin unissa musta koira vainoaa Nashia, jossain palataan taiteilijan kivuliaisiin kouluvuosiin, ja kaikki niistä kytkeytyvät tavalla tai toisella kauhujentäyteiseen ensimmäisen maailmansotaan. Unikavalkadi ei muodosta varsinaista elämäkertaa, mutta siitä hahmottuu silti selkeä draaman kaari. Näin myös lukija, jolle Nash ei ole entuudestaan tuttu, saa otteen hänen elämästä.
Sarjakuvan visuaalinen kerronta on poikkeuksellista. McKean on paitsi kuvittanut jokaisen luvun hieman eri tyylillä, myös kuvakerronnan toteutus vaihtelee voimakkaasti luvusta toiseen. Sen lisäksi McKean on ammentanut tyylinsä Nashin taiteesta, missä on se hyvä puoli että sellaisetkin lukijat, joille taiteilija ei ole ennestään tuttu (kuten minä), saavat kuvituksen kautta tuntuman Nashin taiteeseen.
Ammennettu tyyli on hedelmällinen: säröiset muodot ja epätodellinen perspektiivi muistuttavat kubismista ja surrealistisista unimaailmoista. Erityisesti jäi mieleen yhden aukeaman kuva, joka kuvaa ensimmäistä zeppeliinin hyökkäystä Lontooseen. Ilmalaiva kuvataan hirviömäisenä koneen ja kalan risteytyksenä, johon ilmatorjunnan valonheittimet osuvat. Etualalla juuri vihkiytynyt pariskunta katsoo näkyä, kun koko Lontoo vajoaa pimeyteen. Tämä sarjakuva on taidetta.
Tietysti itse mustasta koirasta pitää vielä sanoa sananen, sen verran olennainen osa eläin on sarjakuvan kerrontaa. Isossa-Britanniassa 1800-luvulta peräisin oleva termi ”musta koira” on viitannut oireisiin, jota nykyään kutsuttaisiin masennukseksi. Tosin sarjakuva pistää miettimään, joskohan Nashin oireita pitäisi pikemminkin kuvata traumaperäisenä stressihäiriönä. Oli miten oli, koira visuaalisena symbolina on hyvin voimakas ja oivaltava.
Black dog : The Dreams of Paul Nash onkin niitä sarjakuvia, joista kannattaa nauttia nimenomaan visuaalisuus edellä. Itse teksti ei ole mielestäni samalla tasolla; se on jäykkää, ehkä jopa jollain tasolla puisevaa. Kyse on tietysti tyylikeinostakin, mutta unimainen ja symbolinen kieli ei luonnistu taitelijalta yhtä hyvin kuin visuaalinen kerronta. Teksti jää usein irralleen kuvasta ja toisinaan jopa katkaisee kuvakerronnan rytmin.
Sarjakuvan taiteellinen kunnianhimoisuus on kuitenkin sen verran korkealla tasolla, että kyllä tätä ehdottomasti suurella mielenkiinnolla lukee. Black dog : The Dreams of Paul Nash ei niinkään kerro tarinaa vaan rakentaa voimakkaan visuaalisen kokemuksen, joka jää mieleen. Omaperäinen, kunnianhimoinen ja monitasoinen teos, suosittelen!
