Jani Ikonen ja Pia Krutsin: Kaupunki Kukaties

Kaupunki Kukaties -kirjan kannessa on piirros lapsesta kulkemalla märällä kadulla. Lapsella on kirkkaankeltainen sateenvarjo, jonka alla sataa vettä. Taustalla kettu ajaa skeittilaudalla ohi ja edessä viemärinkannen alta kurkistaa joku.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Runokaupunki kutsuu! Alakouluikäisille suunnatussa kirjassa Pia Krutsin riimittelee tiensä halki Jani Ikosen kuvituksen. Matkan varrella on monenlaista runoa ja riimiä pienestä haikusta runomatikan kautta pidempiin eepoksiin. Krutsin on keksinyt kirjaan kaikenlaista monipuolista ja kautta linjan riimit ja rytmi toimivat sujuvasti.

Kirjan kuvitus on myös aivan upea! Aukeamilla on hyvin omanlainen tunnelmansa ja moniin niistä on keksitty jotain hyvin ovelaa. Teoksessa upeinta on kuitenkin se, että kaikki sivut voisi liittää yhteen yhdeksi pitkäksi saumattomaksi nauhaksi: jokaisen aukeaman oikea reuna sopii saumattomasti yhteen seuraavan aukeaman vasempaan reunaan. Näiden siirtymien luovuutta ihastelin monessa kohtaa.

Vahva suositus siis tälle leikkisellä sanataidepaketille! Tämä on sanataideohjaajana työskentelevän Krutsinin esikoisteos ja sen verran vaikuttavaa työtä, että toivottavasti lisääkin on tulossa. Hyvälle lastenrunoudelle on aina paikkansa, vielä kun se on näin näyttävästi kuvitettua. Kuvan ja tekstin tasapaino on tässä kirjassa viimeisen päälle kohdallaan, kumpikin osa-alue ruokkii toista erinomaisesti.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...