Kari Häkämiehen tuoreen Venäläinen sopimus -romaanin tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Suomessa vierailulla oleva entinen brittien ministeri katoaa. Asiaan tuntuu liittyvän myös suomalainen rakennusliike. Tapausta selvittäessään Suojelupoliisin päällikkö Henrik Hamilo huomaa myös pian olevansa intressiristiriidassa seurustelukumppaninsa toimittaja Lotta Simulan kanssa.
Varsinaista rikosta saadaan kirjassa kotvan odotella, mutta tapahtumat lähtevät silti heti alusta kiinnostavasti liikkeelle. Mukaan tulee tuttujen hahmojen (Hamilo, Simula) lisäksi joukko uusia mielenkiintoisia henkilöitä, kuten MI6:n johtaja, brittien entinen ministeri sekä hiipuvaa rakennusalan perheyritystä vetävä Havas. Teksti on sujuvaa ja mukaansa tempaavaa heti alusta, vaikkei lukija vielä tiedäkään, mitä kohta jännitetään. Nopeasti juttu tiivistyy ja mielenkiintoisena sivuteema nousee esin pariskunnan Hamilo-Simulan välille kehkeytyvä intressiristiriita.
Kun mysteeri sitten ilmaantuu, tarina pitää otteessaan vieläkin paremmin eikä kirjaa malta laskea käsistään. Romaani on koko ajan hyvällä tavalla jännittävä ja mielestäni yksi Häkämiehen parhaista.
Niin kuin aina Häkämiehen kirjoissa, mielenkiintoista ja hykerryttävää on poliisityön lisäksi poliitikkojen kuvaus. Häkämiehellä onkin tähän mainio tausta, sillä hänellä on ansioluettelossaan varsinainen värisuora politiikan alalta. Häkämies on toiminut muun muassa kaupunginvaltuutettuna, kaupunginjohtajana, kansanedustajana, ministerinä, kansliapäällikkönä sekä maakuntajohtajana. Politiikkaa ja rikoksia yhdisteleviä dekkareita häneltä on tullut pian kaksikymmentä.
Jos pidät pohdiskelevista englantilaistyylisistä dekkareista, tykkäät varmasti tästäkin.







