Kari Häkämies: Erään yhtiön murha

Suuren puhelinyhtiö Roccumin amerikkalainen toimitusjohtaja Ben Mandel murhataan eräänä varhaisena aamuna hänen ollessaan lenkillä. Koska kyseessä on kansainvälisestikin merkittävä yhtiö, asiaa tutkimaan lähtee myös Suposta Sixten Rydman sekä tekijän edellisistä dekkareista tutut keskusrikospoliisin miehet Heikki Söder ja Matti Joronen. Murhan mot... Lue koko vinkki »

Kari Häkämies: Presidentin murhe

Entisen ministerin ja monessa mukana olleen poliitikon toinen dekkari Presidentin murhe jatkaa samassa ympäristössä ja osittain samoilla henkilöhahmoilla kuin ensimmäinenkin kirja. Tällä kertaa pelätyn ja pedantin naispresidentin vähän renttu mies on kadonnut. Poliisi laitttaa omat luotettavat kaverinsa selvittämään arkaluontoista asiaa. Samaan aik... Lue koko vinkki »

Kari Häkämies: Rehelliseksi tunnettu

Poliitikon kirjoittama jännitysromaani ei ole toki uutuus pohjoismaissa, mutta Suomessa kyllä. Häkämies on siis päättänyt seurata tunnetumpien kollegojensa esim. Anne Holtin jälkiä. Oikeusministeri löydetään kuolleena kaupunkiasunnostaan. Jotakin on kuitenkin pielessä — kyseessä on harkittu murha. Lähipiiriä aletaan epäillä välittömästi, lähinnä... Lue koko vinkki »