Cèsar Ferioli ja Jukka Heiskanen: Varjonheittäjät

Linda ja avaruuskaverit -sarjakuvan kannessa on piirros Lindasta ja tämän neljästä eri elementtiä edustavasta avaruusolentokaverista.

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sarjakuvaneuvoksen tunnustuksen saanut Jukka Heiskanen on suomalaisella sarjakuvakentällä poikkeuksellinen nimi. Hän on toiminut muun muassa merkittävänä sarjakuvakääntäjänä, Sarjainfon päätoimittajana vuosina 1993–1996 ja Aku Ankka -lehden päätoimittajana vuodet 2003–2011. Nuoruudessaan hän myös piirsi Pahkasikaan sarjakuvia, mutta omaa albumia häneltä ei ole tullut ennen tätä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sillä Linda ja avaruuskaverit : Varjonheittäjät on ponteva aloitus uudelle sarjakuvasarjalle, eikä lasten scifisarjakuvia ole Suomessa ainakaan liikaa.

Tarina sijoittuu avaruusasema Ypsilonille, jossa Linda on ainoa ihmislapsi. Tämä ei tytön menoa häiritse, sillä Lindalla on ystäviä eri planeetoilta ja nämä ovatkin ominaisuuksiltaan varsin persoonallisia. Lindan neljää kaveria ovat inspiroineet antiikin elementit maa, ilma, vesi ja tuli. Esimerkiksi salamanteri Ignaz on kotoisin tuliperäiseltä Incendion-planeetalta, ja Hiiu puolestaan on leijukainen Brees-planeetalta, joilla on höyhenkevyinä kyky leijua ilmavirtausten mukana paikasta toiseen. Erilaisille kyvyille tuleekin tässä tarinassa tarvetta.

Lindan koulupäivä keskeytyy, kun jostain syystä aseman painovoimageneraattori hajoaa. Nopeasti käy ilmi, että Lindan vanhemmat ovat syytettyinä sabotaasista, mutta kuka on oikeasti tapahtumien taustalla ja miksi? Kaveruksilla riittää selvitettävää.

Kuvituksesta vastaava Cèsar Ferioli on tehnyt varmaa työtä. Espanjalainen Ferioli on piirtänyt Disney-sarjakuvia 1970-luvun lopulta saakka, ja sen näkee sarjakuvassa selvästi. Kuvakerronta ja viivankäyttö on hallittua, vaikkakin aavistuksen konventionaalista. Persoonalliset hahmot enimmäkseen myös viehättävät, varsinkin pehmeälinjaiset Hiiu ja Blubbo. Päähenkilö Linda ei valitettavasti ole ihan samalla tasolla; jokin hahmon olemuksessa ja erityisesti kasvoissa näyttää kömpelöltä muuhun hahmokaartiin verrattuna. Lopputulos on kuitenkin sen verran tyylikäs, että hieman harmittaa sarjakuvan pienehkö koko, mielellään tätä isompanakin katsoisi.

Varjonheittäjät on sinänsä pätevä aloitus uudelle sarjalle, mutta jotain lisää hieman geneerinen lopputulos vielä kaipaa: maailman syventämistä, jotain koukkua, joka sitoo lukijan juuri tähän scifivisioon. Seuraava osa on jo käsikirjoitettu ja siinä päästään nähtävästi luokkaretkelle, joten mielenkiinnolla seuraan minne Heiskasen lukijansa seuraavaksi vie.

Sarjakuvasivu, jossa kahdessa ylimmässä ruudussa Linda ja lentelevä leijukainen Hiiu kulkevat käytävällä ja keskustelevat eilisestä televisio-ohjelmasta. Koko sivun levyinen ruutu esittelee Hiiun ja Brees-planeetan, ja kaksi alinta ruutua jatkavat Lindan ja Hiiun keskustelua käytävällä. Keskusteluun liittyy matala, ruskea ja kivimäinen otus.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 329 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...